Kyselin tuossa taannoin potilaaltani, että miten hän syö karkkia ja muuta herkkua. Kuulemma "Hyvin syö. Kaikki kelpaa ja paljon menee".
Ihan loistovastaushan se siinä, ei sovi väittää vastaan. Jos joku oli huono, niin kysymys. Kysyin kuitenkin josko olisi ajatellut, että herkkuja kannattaisi vähentää, kun diabeteskin on niin huonolla hoidolla nyt. Ei ole kuulemma ajatellut, eikä aio vähentää. Ei ole niin pitkää elämää edessä, että viitsisi luopua kaikesta hyvästä vain elämän pitkittämisen takia.
No näin kai se on sitten ajateltava.
Vai onko sittenkään? Mitenkähän se oikeasti menee? En lähde väittämään vastaan, etteikö elämän laatu olisi tuhannesti tärkeämpää kuin sen pituus, jos oikeasti pitäisi vain jompi kumpi valita. Ajattelin vaan, että onko se karkki todella se asia, joka sen laadun tuo?
Vuosien varrella kokemusta on tullut monista tyyleistä hakea onnea ruoan avulla. Oon herkutellut karkilla, mutta oon myös herkutellut tosi hyvällä salaatilla. Kummanko jälkeen olen ollut onnellisempi ja kaikin puolin paremmalla mielellä? Sitä ei tarvitse edes kysyä. Kumpi on maistunut paremmalta? Varmaankin hetkensä kummallekin, mutta se pitää sanoa, että kyllä karkin maku hiipuu parin ensimmäisen jälkeen. Ei siitä hetkestä ainakaan elämänlaatua saa revittyä.
Miksi sitten stressi, väsymys, suru ja ilo pitääkin osoittaa itselleen herkuttelemalla huonoilla valinnoilla. Ehkä se on vain tapa tai jokin umpikuja, johon omat ajatukset aina tietyssä tunnetilassa johtaa. Silti väitän, että laatua saati pituutta nuo valinnat ei elämään tuo.
Kunpa saisin senkin diabeetikon oivaltamaan, kokeilemaan ja vielä lopuksi muistamaan, että hakisi kerta toisensa jälkeen tiensä ulos siitä umpikujasta ja näkisi miltä maailma voi sokkelon ulkopuolella näyttää.
Herkutellaan siis itsemme terveiksi!
Kevätaurinkoa!
- Jenni
Ps. Tekstailut ovat siirtyneet kuluneen vuoden aikana suurelta osin osoitteeseen www.elämäntapamuutos.fi. Sieltä löytyy ilmainen valmennus elämäntapamuutokseen. Käy tutustumassa, jollet ole vielä käynyt :)
Kommentit
Lähetä kommentti