Saako raskauden aikana laihduttaa?

Olen aikaisemmin kuulunut niihin naisiin, jotka melkein halveksivat raskauskiloja ja sitä heikkoutta, mikä naisen pään sisältä löytyy, kun hän syö itseensä kymmenittäin lisäkiloja raskauden aikana. ”Mää saan nyt syödä kahden edestä, joten otan vielä toisen palan kakkua, ehheh.” ”Mulla on sitä paitsi kilpirauhasen vajaatoiminta ja läskigeeni, joten en voi sille mitään, niitä raskauskiloja vaan tulee.”

Sitten tuli se päivä, kun tulin itse raskaaksi ja löysin itseni neuvolasta kysymästä, josko voitaisiin tarkistaa kilpirauhasarvot, koska painoa tulee lisää vaikken söisi mitään. Hah! Olisin varmaan nauranut itseni pihalle sieltä vastaanotolta! ”Olet lihonut vaikket ole syönyt mitään?!!” Huutonaurua. Mieleeni tuli yksi potilaani, joka väitti lihoneensa 140 kiloiseksi, vaikkei pysty herkän mahansa vuoksi syömään mitään muuta kuin vauvan pilttisoseita. ”Jestas. Miten vauvat pysyy niin pieninä?!!”

Nyt viimeistään ymmärsin, että tilanteen tullen jokainen meistä keksii kieltämis- ja puolustusreaktiota selittääkseen itselleen selittämättömän ja ulkoistaakseen tilanteen sellaiseksi, ettei joudu kaiken tuskan päälle vielä elämään itsesyytösten keskellä tietämättä mitä tehdä. Jos olisin tuossa alkuraskauden vaiheessa alkanut potemaan kilojani ja syyttämään niistä vielä itseäni, olisin varmasti tullut hulluksi. Sainhan sentään kunnon itkukohtauksen jo siitä, kun Ranska taisteli itselleen pronssia hiihtokisoissa. Noh, mieheni on ainakin saanut hyvät naurut hormoniviidakostani.

Puolustukseni sanottakoon kuitenkin, että söin kyllä karkeasti ottaen aivan samanlailla kuin ennenkin, eli valtavasti kasviksia ja tavallista ruokaa. En syönyt yhtäkään karkkia, ehkä jokusen kakunpalan kyläillessä. Niin olen tehnyt ennenkin enkä silti ole lihonut. Ei ollut siis ihme, etten heti ymmärtänyt mistä on kyse ja tilanteen ulkoistus tuntui ainoalta vaihtoehdolta - jopa minulle, joka olen täällä suu vaahdossa paasannut tekosyistä ja niiden toimimattomuudesta ongelmien ratkaisemisessa.

Ongelman sisäistys

Kun lopulta suostuin päästämään irti siitä ajatuksesta, että voisin ulkoistaa ongelmani kilpirauhaselle, raskaudelle tai läskigeenille (joka sekin minussa varmasti on), päätin tarkistaa miten oikeasti syön.

Huomasin, että nälän tunteeni oli kasvanut alkuraskauden (tai ehkä vain väsymyksen) vuoksi aivan tähtitieteellisille tasoille. Söin suurempia annoksia kuin mieheni, joka urheilee päivittäin pari tuntia ja on jo lähtökohtaisesti 20cm itseäni pidempi! Eli vaikka se syömäni ruoka kuinka olikin tavallista ja terveellistä ruokaa, sitä oli LIIKAA!

Toisekseen, olin napostellut välipaloja pahoinvointiini ja väsymykseeni pitkin päivää. En karkkia tai pullaa, vaan päärynöitä, viinirypäleitä ja näkkileipiä. Eli kyllä, terveellisiä ruokiakin napostelemalla voi näköjään kerryttää huomaamattaan ylimääräisiä kaloreita...  ja näin ollen aikaisempi opetukseni ”napostelu on turmiollisin asia mitä voit ruokavaliollesi tehdä” osoittautui taas oikeaksi.  

Huomasin myös syöneeni herkkuja tavallista löyhemmällä otteella. Yleensä jätän nimittäin kakunpalatkin aina kyläillessä ottamatta, jos minun ei tee niitä mieli. Nyt otin suuhuni jokaisen vastaan tulleen kakunpalan mieliteoistani huolimatta. Jos anoppi, äiti ja jokainen kaveri tarjoaa aina kakkua, sitä tulee syötyä yllättävän paljon, jos ei koskaan sano ei.

Asiaa ei auttanut se, että yltiöpäisen väsymykseni vuoksi sohvaamme alkoi ilmestyä äärirajojeni mukaiset painaumat. En jaksanut poistua siitä muuten kuin hakeakseni ruokaa. Oikeasti, onko joku muu ehtinyt katsomaan yhdeksän (!) tuotantokautta ”How I met your mother” sarjaa reilussa kuukaudessa??!! Joka tapauksessa, nyt tiedän senkin, että alkuraskauden aikainen väsymys ei ole mitään tavallista väsymystä. Ainakin omalla kohdallani se oli jotain ihan muuta. Ja voin sanoa, etten enää koskaan raskausajan ulkopuolella aio väittää olevani väsynyt!

Kaikkinensa ei siis ole ihme, että kiloja kertyi enemmän kuin olin suunnitellut. Aineenvaihduntani hidastui passiivisuuteni vuoksi pohjalukemiin. Näin ollen olisin tarvinnut tupla-annosten sijaan puolikkaita annoksia ja jokainen syömäni kakunpala siirtyi suoraan suusta täyttämään reisiäni. 

Eli oon mikä oon, enkä muuksi muutu?

Olisin voinut tyytyä siihen. Minulla on nälkä joten syön. Olen väsynyt joten napostelen saadakseni itseni virkeämmäksi. Olen raskaana joten saan syödä tupla-annoksia ja kakunpalasia.  En jaksa tehdä mitään joten makaan sohvalla. 

Päätin toisin.

Apunani tässä päätöksessä toimi toki sekin, että alkuraskauden ohittumisen jälkeen väsymys ja nälkä helpottivat aivan toisenlaisiin mittasuhteisiin, joten niitä oli helpompi vastustaa. Aloin kuitenkin huolehtia siitä, että syön kunnollisia aterioita säännöllisin välein ja jätän napostelun kokonaan pois. Kasvatan annoskokoa vain lisäämällä kasviksia ja jätän samalla muun ruoan määrällisesti vähäisemmäksi. Alan liikkua päivittäin edes sen verran, että käyn kävelyllä tai uimassa, vaikka raskaus estääkin omalla kohdallani esimerkiksi crossfitin ja combatin harrastamisen.

Päätin myös, etten halua ”myrkyttää” lastani sokerilla tai lisäaineilla. Kyllä vain! Sori, olen niitä hörhöjä jotka uskovat että aikuisen (saati lasten) ei tarvitse saada sokeria tai lisäaineita pysyäkseen tyytyväisenä, vaan päinvastoin niitä kannattaa ainakin suurissa määrin välttää, koska kukaan ei tiedä mitä haittoja niistä lopulta pitkällä tähtäimellä on. Lyhyen tähtäimen vaikutuksethan huomaan itsessäni väsymyksenä, huonona olona, turvotuksena ja syömisen hallinnan heikkenemisenä, mutta mitä se tekee mahassani möyrivälle vauvalle? Sitä en tiedä enkä halua testata.

Tein siis nämä muutokset ja kirjoitin parin viikon ajan kaikki syömäni ruoat ylös - en keittiövaa’an tai kaloritaulukoiden avulla, vaan ihan yksinkertaisina ruoka-aineina. (Pahoittelut fitfarmille, en usko teidän punnitsemis-hölynpölyyn.) Huomasin, että kasvavasta mahastani huolimatta painoni jäi koko täksi seuranta-ajaksi täysin samoihin lukemiin, tai jopa laski hiukan. Äh, siinä meni teoriani kilpirauhasen vajaatoiminnasta! Tai noh, mistä sitä tietää, kun en ole vielä käynyt testeissä. Ehkä pääsenkin vielä ylittämään aitaa vähän matalammalta, jos joku muukin hoidettava syy painonousulle löytyy ;)

Eli saako raskauden aikana laihduttaa?

Yleisestihän sanotaan että ei. Raskauden aikana ei saa laihduttaa. Tämä johtuu siitä, että suurin osa väestöstä mieltää laihduttamisen kituuttamiseksi, kaalikeittodieeteiksi ja pussiruokakuureiksi. Noh, jos olet lukenut aikaisempia tekstejäni, tiedät että mielestäni mitään näistä menetelmistä ei pitäisi käyttää raskauden ulkopuolellakaan. Jos kuuri ei ole turvallinen kasvavalle vauvallesi, miksi se olisi turvallinen sinulle itsellesi?! Kysyn vaan!

Jos puolestaan laihduttaminen mielletään säännölliseksi ateriarytmiksi, valtavan kasvismäärän syömiseksi, hyvien rasvojen ja proteiinien suosimiseksi, sekä epäterveellisten herkkujen välttämiseksi… sen todellakin saa tehdä raskauden aikana! Itse asiassa silloin mikään aika elämästä ei voi olla parempaa aika laihduttaa! Jos pudotettavaa on paljon tai olet tottunut syömään epäterveellisesti, paino saattaa hyvinkin laskea siitä huolimatta, että vatsasi sisälle kasvaa neljäkiloinen elämä. Eikä se silti tarkoita sitä, etteikö vauva saisi riittävästi rakennusaineita ja energiaa.

Eli syömällä monipuolista, terveysvaikutteista ruokaa ja jättämällä sokerit ja teolliset tuotteet vähemmälle, takaat että olet tehnyt kaiken voitavasi, jotta vauvasi elimistö voisi saada parhaat mahdollisuudet kehittyä terveeksi lapseksi ja aikuiseksi. Samalla pidät omasta kehostasi huolta. Kuulostaako hörhöilyltä? Sitä se ehkä onkin, mutta pidän siitä kiinni, koska plussat voittavat mahdolliset miinukset 100-0.

Joka tapauksessa, olit sitten raskaana tai et, muistatahan huomioida mahdollisuutesi vaikuttaa!

---

Viimeistä jakautumatonta kesälomaa odotellessa,

Jenni :)