Muuta asenteesi ruokaan ja onnistu!








Olen aikaisemmissa teksteissäni puhunut siitä, kuinka asennemuutos on avain onnistumiseen. Nyt kerron, mistä se konkreettisesti johtuu.

Eli minkä takia dieettisi onnistuu silloin, kun muutat asenteesi ruokaan sellaiseksi, että ruokaa ei tarvitse vältellä, saati syödä sitä mahdollisimman vähän, vaan päinvastoin syödä mahdollisimman paljon kaikkea sellaista, mistä on sinulle hyötyä?

Tässä tulee siis kolme syytä, miksi asennemuutos kannattaa:


1. Olet aina kylläinen!

Oletko kuullut, kun joku laihdutuksessaan onnistunut on sanonut, ettei hän ole koskaan elämässään syönyt yhtä paljon, tai tuntenut itseään yhtä kylläiseksi, kuin laihdutuskuurinsa aikana? No kappas! Voiko se todellakin olla niin, että kun syö oikeata ruokaa niin paljon, ettei ole koskaan liian kova nälkä, pystyy vastustamaan epäterveellisiä herkkuja huomattavasti paremmin kuin nälkäisenä? Ja samalla laihtuu!?? Woooow!

Tuon lausahduksen kuultuaan monet kuitenkin toteavat: ”Kuulostaa hienolta, mutta se ei vain kertakaikkiaan toimi minulla.” Hiljaisuus. Höpönlöpö kuule! Jos elimistösi on tottunut hiilaritankkausten tai paastopäivien jatkuvaan kierteeseen, voi toki olla totta, ettei se uskalla heti päästää varastoistaan irti. Silloin aineenvaihdunnan käynnistämiseksi saatetaan tarvita esimerkiksi päivittäistä lyhytkestoista treeniä tai parin viikon totaalista kieltäytymistä vehnä- ja sokerituotteista, keinoja on monia. Joka tapauksessa, ei ole olemassa sellaista kroppaa, joka ei laihtuisi normaalipainoon, jos se saa energiaa ja ravinteita juuri sen verran kuin se oikeasti tarvitsee, mutta ei yhtään enempää. Riittävän energiamäärän puolestaan huomaa paremmin tarkkailemalla omaa kylläisyyttään, kun keittiövaa’an tai ravintosuunnitelman lukemia.

Olipa dieettisi mikä tahansa - jos se opettaa sinut syömään oikeaa ruokaa tasaisin välein riittäviä määriä, se todennäköisesti toimii paremmin kuin monet muut dieetit. Sen jälkeen voimme tosin olla eri mieltä vielä siitä, kannattaako maitorahkaa syödä desikaupalla päivittäin, saati sitten valmiiksi pussitettuja keinotekoisia jauheita, tai että kannattaako ruokailusta vääntää punnitsemisten ja kalorilaskennan aikaansaama exeltaulukoiden rivistö. Oli miten oli - jos olet aina kylläinen ja ravittu, moninkertaistat mahdollisuutesi onnistua.




2. Et joudu tekemään mitään sellaista, mitä et halua!

Uskon, että suurin syy siihen, miksi niin monet dieetit epäonnistuvat, on nimenomaan se, että ryhdytään aivan liian radikaalisti toteuttamaan kaikkea sellaista, mitä ei missään nimessä haluttaisi toteuttaa. Jos olet sitä mieltä, että kertakaikkiaan VIHAAT aikaisia aamuheräämisiä tai ylipäätään lenkkeilyä, niin onhan se nyt ihan totaalisen älytöntä päättää, että käyt seuraavan 6kk ajan joka ikinen aamu lenkillä kello 05 aamulla!!! Jos et joku päivä jaksa lähteä, olet luuseri! Sen jälkeen ei tarvitse edes yrittää enää lähteä lenkille! Mitä ihmettä? Miksi sinun pitäisi lähteä aamulenkille, jos se on jotain sellaista, mitä et ihan oikeasti yhtään tippaa halua tehdä?? Ihan varmasti löydät jonkun sellaisenkin asian, joka ei ole aivan niin vastenmielistä! Mikset päättäisi mieluummin edes sitä, että lähdet lenkille aina vasta päivällisen jälkeen, jos on kaunis päivä. Jos sataa, ei tarvitse lähteä, eikä silti tarvitse luulla epäonnistuneensa.

Sama pätee kaikkiin ruokaan liittyviin päätöksiin. Jos vihaat maitorahkan makua, ei ole kertakaikkiaan minkään valtakunnan syytä, miksi sitä pitäisi silti syödä!! Jos uskot, ettet millään pysty elämään ilman karkkia, miksi ihmeessä menisit päättämään, ettet seuraavaan puoleen vuoteen syö yhtäkään karkkia?! Sehän on täysin sama asia, jos päättäisit että kuurisi ainoa tarkoitus on osoittaa itsellesi se, ettei sinusta ole mihinkään! Miksi ihmeessä haluaisit tehdä itsellesi niin?

Lopeta siis pelleily ja tee elämästäsi sellaista, että laihduttaminen voisi olla elämäsi parasta aikaa! Silloin vähintäänkin triplaat mahdollisuutesi onnistua!


Silloin kun ei yritä tehdä mitään vastenmielistä, voi aloittaa jo tänään.


3. Sinulla ei ole enää paluuta vanhaan!

Olen aikaisemmassa elämässäni aloittanut lukemattomia karkkilakkoja ja muistan, kuinka aina vastoinkäymisten yhteydessä tein välittömästi alitajuisen päätöksen siitä, ettei karkkilakkoa ole enää mitään syytä jatkaa, koska se on mennyt jo pilalle. Ei riittänyt, vaikka olisin hokenut itselleni, ettei yhden salitreenin missaaminen tai pullan syöminen tarkoita sitä, että pitäisi lopettaa. Mutta mikään ei auttanut, koska alitajuntani oli jo luovuttanut. Oikeastaan se oli kai jo pitkään etsinyt syytä luovuttaa. Kun se vihdoin sen löysi, se ei enää päästänyt ajatuksesta irti.

Terveysvaikutteisen ruokavalion ja asennemuutoksen myötä suhtautumiseni vastoinkäymisiin on muuttunut. Muistan yhden kerran, kun harmistuksissani päätin lopettaa leikin kesken ja luovuttaa. Sitten huomasin ongelman: Luovuttaminen ei johda mihinkään. En aio missään nimessä mennä ostamaan karkkia, vaikka luovuttaisinkin. Minun ei tee sitä ensinnäkään mieli, ja toisekseen en halua itselleni sitä oloa, minkä karkki saa minussa aikaan. Se oli oikeasti todella hämmentävä epätoivon fiilis! Mitä tehdään silloin, kun tekisi mieli luovuttaa, mutta ei ole enää mitään, mitä voisi tehdä, jotta voisi osoittaa itselleen luovuttaneensa??! Ehkä olisin voinut mennä ostamaan sen sijaan vaikkapa tupakkaa, koska siitä ei sentään tulisi usean päivän sokerikierrettä, turvotuksia ja väsymystä. Noh, sitä en nyt ainakaan tekisi.

Sillä hetkellä minulle ei siis kertakaikkiaan jäänyt mitään muuta vaihtoehtoa, kuin miettiä mielipahani läpi ja elää sen kanssa. Kupillinen teetä oli ainoa jonka otin avukseni. Aijjaaaa, eikö tähän oloon kuulukaan vetää itseään sohvan pohjalle mässäilemään? Ja ajatelkaa kuinka hienoa, että mielipaha voi jäädä siihen yhteen hetkeen, eikä enää seuraavana tai sitä seuraavana päivänä tarvitse potea morkkista mässäilystä tai tuntea muita mässäilyn aikaansaamia oireita, joista edelleen tulee noidankehän lailla monia muita epäedullisia vaikutuksia. Wau!

Eli silloin kun epäonnistuminen ei ole enää vaihtoehto, on mahdotonta olla onnistumatta. Ajattelutavan muutos kannattaa! Se ei tapahdu vähäkalorisilla dieeteillä tai muilla hömpötyksillä. Eikä se tapahdu toisaalta myöskään yhdessä yössä, mutta se on mahdollista!




Lopuksi

Omasta mielestäni ruokavalio pitäisi siis toteuttaa keskittymällä ravinnon terveysvaikutteisuuteen ja unohtaa samalla ehdottomat kiellot ja kontrollin tarpeen. Elämän pitäisi olla laihduttamisen aikanakin sellaista, että siitä nauttii. Monet ovat tästä eri mieltä ja kuulen mielelläni teidän mielipiteitänne asiasta! Kommentoikaa siis rohkeasti!

Jos olet mukana juuri alkaneella super- tai hyper-dieetillä, älä kuitenkaan kerro kokemuksistasi vielä. Olen nimittäin kuullut ja kokenut itsekin ensimmäisten viikkojen kokemukset moneen kertaan. Toivoisin kuitenkin kovasti, että tulisit kertomaan kokemuksistasi sitten, kun olet noudattanut samaa ruokavaliota tavoitteesi saavuttamiseen saakka ja ylläpitänyt tavoitemittojasi esimerkiksi puolen vuoden ajan. Haluan nimittäin tietää, mikä piirre sinussa oli sellainen, joka sai juuri sinut onnistumaan, kun niin monet muut epäonnistuvat super- ja hyperyrityksessään.

Jos puolestaan syystä tai toisesta lopetat super- tai hyperdieettiisi kesken, tule kertomaan siitä myös sitten. Se olisi oikeastikin tosi tärkeää aina repsahtamisen jälkeen katsoa taaksepäin ja miettiä, mikä epäonnistumisen aiheutti. Se EI nimittäin johdu siitä, että olet heikko ihminen, tai siitä ettei sinulla ole yhtä paljon itsekuria kuin muilla ihmisillä! Se johtuu siitä, ettei sinun elimistöäsi ole tarkoitettu selviämään sillä dieetillä. Kehosi on fiksumpi kuin tahdonvoimasi ja se äänestää silloin dieettiä vastaan! Muista siis aina epäonnistumisesi tai repsahtamisesi yhteydessä syyttää dieettiäsi, äläkä itseäsi! Ja muista, ettet enää koskaan yritä samaa menetelmää uudelleen! Suurinta tyhmyyttä on nimittäin se, jos tekee uudelleen täysin saman asian kuin viimeksi, mutta odottaa eri lopputulosta.

Jos haluat muuttaa asennettasi ruokaan ja liikuntaan, kokeile aikaisempien tekstieni lukemista. Toivottavasti niistä on sinulle jotain apua!

Ihanaa talven odotusta kaikille!
Kynttilät palamaan ja nautiskellaan!

<3
Jenni


Kommentit

  1. Vau, ensimmäistä kertaa ikinä törmään tälläiseen tekstiin. Yleensä sanotaan aina samoja "löydä sisäinen tahdonvoimasi" yms yms, mutta tämä osui kyllä täysin asian ytimeen! Kiitoksia tästä, laittoi oikeasti miettimään asioita! :)

    - Itsekin hoikemmasta varresta haaveilija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Aivan mahtavan hienoa, jos sait ajattelemisen aihetta! Siihen juuri yritän näillä teksteillä pyrkiä! Sitten vain muuttamaan haaveita todeksi!! Hurjan paljon tsemppejä taipaleelle!

      - Jenni

      Poista
  2. Aivan mahtava teksti ja mahtava blogi. Itse olen lihava ihminen ja olen kokenut vasta valaistumisen tässä laihdutuksen ihmeellisessä maailmassa: Lopeta laihdutus! Nää sun saarnat on kuin yks yhteen mun kynästä. Jokainen joka tämän ymmärtää törmää vissiin samoihin aiheisiin ja mietteisiin. Siistii! Tervetuloa uusin laihdutusbuumi: Elä laihduta enään koskaan! <3

    mun blogissa kirjoitin tästä hoksaamisesta postauksen vähän aikaa sitten. Sen pääsee lukaisemaan täältä: http://ainavaanparempivaimo.com/?p=212

    Terkuin Kaisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes Kaisa! Jatketaan kirjoittamista, niin kyllä ne muutkin pian hoksaa mistä on kyse ja seuraa perästä! Tämä valaistuminen on nimittäin yksi parhaista! Joskus tosin tuntuu, että jokaisen on kokeiltava kaikki keinot kantapään kautta, ennen kuin tällainen tylsä ja tavallinen tie voisi riittää ratkaisuksi laihtumiseen. Toivotaan, että tämä tuntemus on väärä. Mielenkiintoisen oloinen blogi sinullakin ja aika samoilla linjoilla tosiaan ollaan, lueskelen sitä vielä myöhemmin lisää :)

      Poista
  3. Kyllä tullut paha mieli tekstejäsi lukiessä :( Elämä ei oli niin mustavalkoista kun sen luulee olevan.

    Kun ihmisellä ei ole nälkä, on kamala syödä säännöllisesti. Vaikea pakottaa itseään syömään. Veden laittaminen suuhun saa oksentamaan jne. Sitten iskee se himo, syö vaikka "kaapinovet" jos ei muuta ole saatavilla. Kohta 20 vuotta olen yrittänyt tehdä muutosta, ottaa itseäni niskasta kiinni. tiedostan tilanteen, yrittänyt kaiken mihin itse pystyn. Yksityiselle ei ole varaan terapiaan mennä, julkiselle ei pääse. Syitä keksitään arvauskeskuksesta. miksi ei pääse julkiselle puolella. Hullun papereita en halua hakea. Olis kiva kun arvauskeskuksissa olisi oikeasti lääkäreitä jotka sanoisi, eikä vain tujottaisi konettaan. Ai niin, kun ei mua kolota selkää, ei ole muitakan terveysongelma. Ennaltaehkäisevään ei sijoiteta. Joskus se valaistuminenkaan ei vaan riitä!

    Mutta sulla varmaan on tähänkin sanasi sanottavana. Sun mielestä mä en vain ole yrittänyt tarpeeksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi jos tulee paha mieli. Sillä tarkoituksella en tekstejä kirjoita. Päinvastoin, jos niitä lukee avoimin mielin, niissä voisi yrittää nähdä ratkaisun siemenen eikä moittimista. En pysty ottamaan kantaa yksittäisiin tapauksiin, enkä voi sanoa mitään siitä miksi omalla kohdallasi tilanne on tuollainen. Vähän ristiriitaistahan se on, että mässäilyn aikana saa syötyä ja nieltyä, mutta muuten ei. Ehkä siihen nimenomaan vaadittaisiin sitä valaistumista ja asennemuutosta, pahoittelut jos tekstini eivät sinulle sitä tuoneet. Terveyskeskusksesta (joka ei oikeasti ole arvauskeskus, vaan siellä toimii henkilöitä jotka ovat 6v opiskelleet yötä päivää osatakseen toimia työssään, mutta osaavat hoitaa vain sairauksia, eivätkä sellaisia oireta, joiden taustalta ei löydy hoidettavaa sairautta - ehkä tässäkin kommentissa lievää asenneongelmaa havaittavissa) voisit kysyä mielenterveyshoitajan tai psykologin vastaanottoaikaa. Sellaisella vastaanotolla kuunnellaan ja neuvotaan varmasti :)

      Poista

Lähetä kommentti