Missä mättää ja mikä ratkaisu?

Ihan oikeesti mää sanon!! Pitääkö nykyään ruveta laihdutusKUURILLE ja palkata personal trainer, jotta pystyisi edes hetken syömään normaalisti ja urheilemaan edes sen verran, että kroppa pysyy kunnossa! Ja oikeastaan varsinkin silloin, jos palkkaa personal trainerin, elää niin epänormaalisti että sen epänormaalimmaksi se ei enää mene. Eihän normaalin itsestään huolta pitävän ihmisen kuuluisi joutua tekemään elämästään tunti- ja viikkosuunnitelmien listaa pysyäkseen ruodussa. Eikä ihminen voi syödä niin, että punnitsee lounasrasiaan 100g kanaa ja ottaa yhden kanan palan pois, jos vahingossa ottikin 105g. Tai toki voi, jos harrastaa ihan tosissaan fitness-urheilua, mutta entä me muut ihmiset, jotka halutaan vain pysyä kunnossa ja kehittyäkin, mutta ei tähdätä kisalavoille? Onko meillä siis vain kaksi vaihtoehtoa: tajuton kontrolli tai älytön sekasorto?

Olin 13-vuotias kun tajusin että mulla on isommat reidet kun mun kaverilla. Sehän johtui siitä, että olin harrastanut voimistelua ja kaveri oli harrastanut lukemista. Sitä minä en kuitenkaan tajunnut. Päätin että se johtui siitä, että syön liikaa karkkia. Sen jälkeen elämäni seuraavat 15 vuotta muodostui karkkilakkoista ja niiden välissä olevista karkkilakottomista kausista. Mitä pidempään lakkoon pystyin, sitä enemmän mässäilin kuurin loputtua. BMI pysyi (kiitos urheiluharrastusteni) silti tasan ennallaan…mutta reiteni olivat edelleen isommat kuin kaverilla, koska satun nyt vaan olemaan reidekäs tyyppi. Kaverini maha oli tosin samaan aikaan kasvanut ja BMI noussut, koska jokaisen teini-iän pyöristymis-vaiheen ohittaneen on tietysti ruvettava laihduttamaan päästäkseen takaisin lapsen mittoihin… ja jos harrastaa mielellään edelleen pelkästään lukemista, laihdutuskuurien ainoa luonnollinen seuraus on väistämätön lihominen. Näin kävi kaverillenikin. Kiitos ja kumarrus laihdutuskuureille.

Kaikki menestyksekkäät laihdutuskuurithan perustuvat siihen, että ihminen saadaan kontrolloimaan syömistään tarkkojen sääntöjen ja seurannan avulla. Kontrolli tapahtuu joko laskemalla kaloreita tai pisteitä, tai esimerkiksi punnitsemalla. Sitten voidaankin keksiä, että tehdään laskentaa vain 2 päivänä viikossa! Loput viisi päivää syödään ”normaalisti”. Näin saadaan loihdittua uusi hittituote ja myytyä muutamia kokkikirjoja! Samalla varmistutaan siitä, että tästäkään ruokavaliosta ei voi tulla kenellekään elämäntapaa, koska kukaan ihminen ei noudata eri elämäntapaa kahtena päivänä ja toista elämäntapaa viitenä päivänä viikosta. ”No mitä sillä on väliä, vaikka en tee laihdutuksesta elämäntapaa??! Minähän haluan vain laihtua kesäksi kuntoon!” Jaaaa, no sitten! Laske vaan. Kyllähän sen voi sitten vaikka taas joulun jälkeen aloittaa uudestaan.

Tiedät varmaan jo sen, että laihdutuskuurien jälkeen hyvin moni palaa takaisin lähtöpainoonsa ja saa yleensä kilot takaisin korkojen kera. Entä luuletko, että JUURI SINÄ olet tästä säännöstä poikkeus? On itseasiassa ihan virallisestikin tutkittu, että 80% laihduttajista palaa takaisin lähtöpainoonsa vuoden sisällä laihdutuskuurin lopettamisesta ja 90% palaa siihen 3v kuluessa! Ihan oikeasti! Uskotko vieläkin olevasi yksi niistä 10 prosentista, joille laihdutustulos on pysyvä? Onko sinulla jäätävä itsekuri ja järkkymätön tahdon voima? Vai olisiko sittenkin niin, että ne 10% jotka oikeasti ovat saavuttaneet pysyvän tuloksen, ovat muuttaneet asenteensa ja ajattelutapansa liikunnasta ja ravinnosta niin, että heillä EI KERTAKAIKKIAAN OLE enää mitään mihin he edes VOISIVAT ”repsahtaa” takaisin? Eeeii kai. Ei se niin mene. Kyllä se on vain se tahdonvoima. Ehkä sinä sittenkin olet yksi niistä 10 prosentista! Jatka kanafileiden punnitsemista ja muista että sillä ei ole mitään väliä, vaikka sinulle ei juuri sillä hetkellä maistuisikaan kanafile. Sinä syöt sen koska se lukee siinä paperissasi! Muuten olet epäonnistunut. Muista myös, että ruoka-aika on klo 11:45 eikä 11:50. Ja kaikkein tärkeintä: muista että jos sorrut kesäpäivänä ottamaan terassilla jäätelön, olet repsahtanut ja voit samantien lopettaa koko homman, koska olet itsellesi kokonaisvaltainen pettymys ja kuulut sittenkin niihin 90%iin, joille laihdutuskuureista ei ole mitään apua. Voi luoja.

 

Ratkaisu?

Kysymys kuuluu: Olisinko voinut välttää karkkilakkokierteen, jos joku olisi kertonut minulle jo teini-iässä, että karkin syöminen silloin tällöin on ihan ok, mutta kovin paljoa sitä ei kannata syödä, koska siinä ei ole ihmiselle mitään muuta hyödyllistä kuin maku ja hetkellinen hyvä fiilis. Tai oikeastaan siitä on maun ja hetkellisen fiiliksen lisäksi pelkkää haittaa. Entä jos joku olisi kertonut minulle, että itseasiassa karkinhimo on vain merkki siitä, että olen tänään tai eilen tai tällä viikolla syönyt väärin. Karkinhimot nimittäin katoavat lähes kokonaan, jos syö oikeanlaista ruokaa säännöllisin välein. Sama pätee kaikkiin muihinkin herkkuhimoihin. Entä jos joku olisi kertonut, että ravinnon pääasiallinen tarkoitus on saada minut voimaan hyvin ja pysymään energisenä päivästä toiseen. Olisinko silti luullut, että mitä enemmän jätän aterioita väliin, sitä paremmaksi tulen. Väärin.

Entä olisiko kaverini välttynyt laihdutuskuuri-kierteeltä, jos joku olisi kertonut kuinka hienoa on, että lapsen keho muuttuu kauniimmaksi kun se vähän pyöristyy aikuisuuden edellä. Entä jos lukemista harrastaville olisi kerrottu, että kävelykin voi olla liikuntaa, mutta liikkuminen kuuluu osaksi jokapäiväistä elämää, jotta voisi pysyä kunnossa. Entä olisiko joku voinut kertoa, että liikunnan ainoa tarkoitus ei ole kilpailu tai laihduttaminen, vaan sen tarkoitus on ylläpitää kokonaisvaltainen hyvinvointi ja kunto, jotta voisi nauttia muusta elämästään ilman ongelmia.

 

Jäätävä karkinhimo!

Ja vielä yksi kysymys: Onko karkkiriippuvuus olemassa? On tottakai. Ihminen voi tulla riippuvaiseksi kaikesta sellaisesta, joka aiheuttaa kerrasta toiseen hyvänolon tunteen. HYVÄ MAKU aiheuttaa hyvänolon tunteen. Alkoholissa sen aiheuttanee mielummin humalatila ja sen aikaansaama huolettomuus. Onko se sitten ratkaisu ongelmaan, että karkin syömisestäkin tehdään sairaus? Onko sitten helpompi luovuttaa, kun se kerran on riippuvuutta eikä siitä kuitenkaan pääse eroon? ”Olen sitä mitä olen, enkä muuksi muutu”. Bullshit.

Riippuvuuden yksi kriteeri on se, että kyseistä ainetta tarvitsee aina vain suurempia määriä saavuttaakseen saman hyvänolon tunteen. Kehittyy siis toleranssi, jonka seurauksena sama määrä ainetta ei enää aikaansaa samoja fiiliksiä. Ja näinhän siinä käy. Muistan ajan, jolloin meinasin oksentaa 300g karkkipussin syömisen jälkeen. Muistan myös ajan, jolloin söin 500g irtokarkkia ja sen jälkeen vielä 200g suklaata ja kun ne loppuivat kesken, lähdin hakemaan vielä litran jäätelöä. Sairasta. Muistan myös ajan, kun en voisi kuvitellakaan syöväni yhtäkään karkkipussia, vaan jo parin karkin jälkeen huomaan ettei maku ole yhtään niin hyvä kuin ennen, ja jätän pussin viikkokausiksi kaappiin odottamaan seuraavaa kertaa. Se aika on nyt. Tässä blogissa kerron kuinka se tapahtuu...

Terveellistä energiaa ja parempaa elämää

Syöminenhän ei muuten ole mitään rakettitiedettä. Jos syöt oikein, on totaalinen mahdottomuus lihoa tai edes pysyä lihavana. Piste. Tärkeintä on löytää se keino, jolla SINÄ pystyt syömään oikein ja pystyt olemaan mässäämättä sellaisia asioita, joista tiedät olevan sinulle haittaa. Toiselle se kielletty (tai ajoittain sallittu) herkku on sipsit ja hampurilainen, toiselle se on karkki. Toiselle se on joku muu. Voin kuitenkin vakuuttaa, että yritys kontrolloida sitä tahdonvoiman ja itsekurin avulla, on jokseenkin tuhoon tuomittu idea. Mutta kokeile toki, jos et ole vielä kokeillut. Todennäköisesti kuitenkin olet kokeillut. Muuten et ehkä vaivautuisi lukemaan tätä. Se ei vaan toimi. Ihmisen itsekuri on luotu riittämään vain tiettyyn rajaan saakka. Otan esimerkiksi niinkin typerän asian kuin uskottomuuden. Mitä sanoisit, jos uskollisuus olisi kiinni vain itsekurista? Kuinka kauan se kestäisi? Entä kun uskollisuus johtuu siitä ASENTEESTA, että emme HALUA mitään muuta kuin sitä mitä meillä on ja olemme siihen tyytyväisiä. Silloin ei tarvita itsekuria. Silloin se toimii.

 

Mitä sanoisit, jos väittäisin että on olemassa sellainen ruokavalio, jonka avulla itsekurin tarve häviää? Sanoisit ehkä, että jos sellainen olisi, niin olisit kokeillut sitä jo. Et ole, koska muuten et edelleenkään lukisi tätä. Ongelma onkin siinä, että mistään ruokavalio-ohjelmasta ei saada hittiä ilman että sillä on myyvä nimi tai jotain äärimmäiseen karsimiseen tai kontrollointiin tähtäävää sääntöä. Miltä kuulostaisi perus-terveellinen-ruokavalio? Blaah. Ihan sama. Ei sellainen toimi. Johan sitä on kokeiltu lapsuudesta saakka. No ei varmana ole, sanon minä. Tai jos sitä kokeiltiinkin lapsuudessamme, kävi siten, että niin kauan kuin sitä kokeiltiin, pysyimme ihannepainossamme.

Lisäksi: on eri asia tietää, mikä on terveellistä, kuin toteuttaa sitä. Mietipäs: oletko joskus syönyt niin, että jokaisesta pääateriastasi vähintään puolet on kasviksia, eikä niiden määrää tarvitse tippaakaan rajoittaa? Tiedät että niin kuuluisi tehdä mutta oletko kokeillut? Entä niin, että jokaisella ateriallasi on hyvää rasvaa ja jokin hyvä proteiinin lähde? Onko asenteesi ruokaan se, että suosit sellaisia ruokia, joilla on tarjota sinulle jotain muutakin hyödyllistä kuin pelkkää energiaa? Huolehditko, että vältät käsiteltyjä ja ravinteista riisuttuja hiilihydraatteja, kuten vehnää ja sokeria kaikissa olomuodoissaan ja käytät niiden sijasta käsittelemättömiä ja ravinnerikkaita tuotteita, joiden avulla saat mineraalien ja vitamiinien tarpeesi tyydytettyä? Syötkö päivän mittaan vähintään aamupalan, lounaan, päivällisen ja iltapalan? Entä juotko vettä vähintään 2l päivässä tasaisin välein? Tuskin olet kokeillut. Mutta hei, ehkä tarvitset sen kokeilemiseksi OHJELMAN?! Kutsumme sitä siis nimellä ”terveellistä energiaa ilman itsekuria” – dieetti. Onko myyvää? Ei taida olla, mutta ainakin se toimii! Niinpä aion jakaa sen ilmaiseksi… Nyt lopetan tähän ja lähden juomaan iltapalaksi raakakaakao-hunaja-kaakaon. Nam. Kuullaan taas pian!

- Jenni

Ps. Tätä kirjoittaessani söin 3 palaa tummaa suklaata, eikä tehnyt mieli yhtään enempää (vaikka se on mielestäni hyvän makuista). Ja arvaa, reiteni ovat pienemmät kuin pisimmän karkkilakkoni jälkeen! Ja mitä tärkeämpää, oloni on niin energinen että jaksan kirjoitella tätä vielä työpäiväni jälkeen. Hiphei! :)