Fitness-buumi!

Hei oletteko katsoneet Jutan superdiettejä? Niin on varmaankin vähintään 100000 suomalaista 4ever-laihduttajaakin! Heistä suurin osa on sittemmin istunut koneensa ääreen ja alkanut etsimään itselleen kaikkivoipaista henkilökohtaista valmentajaa, joka vihdoin vie heidät pois liikakilojen kahleista ja jojo-laihduttamisen aiheuttamasta ahdingosta. Jos 16-vuotiaalta tänään kysyy, mitä hän harrastaa, todennäköinen vastaus on ”fitness-urheilua”. Jaahas, no hyvä sitten. Hienoahan tässä on se, ettei hän enää havittele luurangon laihaa ulkomuotoa - huonoa puolestaan se, että hän todennäköisesti joka tapauksessa luo itsellensä saman dieettikierteen, mikä aikaisemmin luotiin luurankoihanteen toivossa. Parempi sekin, kai.

Luin juuri Jutan mainoksen, jossa todetaan että ” Jos ei ole valmis tekemään töitä, jäljelle jää vain vaihtoehto rakastaa itseään juuri sellaisena kuin on! Jos todella haluat jotain, ala toimimaan NYT! Muuten se iänikuinen narina läskeistä kannattaa lopettaa!” Voisin tähän väliin kuitenkin todeta, että niin ihanan tsemppaava kuin Jutta onkin, jos tämä asia olisi näin yksikertainen, ylipaino-ongelmat olisivat aikapäiviä sitten hävinneet Suomesta kokonaan. En ole vielä tavannut yhtäkään ylipainoista ihmistä, joka ei missään nimessä haluaisi laihtua. Itseasiassa jokainen heistä on yrittänyt. Vähintään 10 kertaa. Tai oikeastaan usein heidän koko elämänkaarensa on ollut laihdutuskuurien ja niiden välisten mässäilykausien välistä vuoristorataa.  Mutta ajattele, kuinka hienoa olisi, kun yksi kaunis päivä vain PÄÄTTÄISIT että ”eeheeii kuulkaa, kyllä minä taidan sittenkin haluta laihtua”! Sitten vain laihduttaisit, noudattaisit suunnitelmaasi pilkun tarkkaan puoli vuotta ja olisit syksyyn mennessä kisakunnossa!! ”Kas vain! Hienoa!” :) 

Kuten aiemmin totesin: Niin kauan kun yrität laihtua tai saada itsellesi kisakunnon pisteiden, taulukoiden tai keittiövaa’an avulla tarkasti jokaista suupalaasi seuraten ja kontrolloiden, saat jatkaa laihduttamista ja Jutallakin riittää töitä vuosiksi eteenpäin. Ruokavalio ei ole matematiikkaa tai taulukkolaskentaa. Se on ruokaa! Paitsi että ilman asennemuutosta se ei  voi omassa päässäsi laskentataulukoista ruoaksi muuttua.

Pakottamalla siitä ei tule mitään vaikka kuinka pakottaisi.

Kakustakieltäytyjät

Eihän tämä fitness-harrastus sinänsä mikään uusi juttu ole. Muistan 16-vuotiaana tuskailleeni teinivuosien poikaystävälleni sitä, että kukaan ei ymmärrä jos kieltäydyn kahvikekkereillä kakunpalasta. Jos nimittäin kieltäydyn kakunpalasta, myönnän samalla automaattisesti olevani karkkilakossa, eli toisin sanoen laihdutuskuurilla, eli toisin sanoen olen mielestäni lihava, eli toisin sanoen olen hullu koska käytän koon 34 vaatteita eikä minun kuuluisi olla laihdutuskuurilla, eli toisin sanoen syön sen hiton kakunpalan ja olen hiljaa. 

Sain tuolloin silloiselta poikaystävältäni viisaan neuvon: sano niille, että harrastat fitness-urheilua, sitten ne ymmärtää. Oikeasti ne ei kylläkään ymmärtänyt yhtään enempää, vaan jäi tuijottamaan entistä enemmän hämillään, että mistä se tyttö oikein puhuu. ”Kai se on joku uusi dieetti, josta ei olla vielä kuultu.” Ei kukaan siis edes tiennyt mitä se tarkoitti. Enkä tiennyt kyllä minäkään, mutta luulin harrastavani sitä, koska kävin salilla ja olin lukenut yhden fitness-lehden. Ehkä se sana nykypäivänä tarkoittaa enemmän kuin 10 vuotta sitten, mutta eipä se ole oleellista vaikkei tarkoittaisikaan. Urheilua se on silti. 

No mutta, nykyään tuo neuvo saattaisi joka tapauksessa toimia kahvikekkereillä paremmin! Nimittäin: Kiitos Jutan superdieettien, lähes kaikki tietävät mitä fitness-urheilu on… ja ne samat ihmiset tietävät myös sen, että fitness-urheilija punnitsee kukkakaalinsakin ennen kuin laittaa sen suuhunsa. Kakunpala on siis luonnollisesti poissuljettu vaihtoehto. Harmi. Eikun siis hyvä. Eikun.

Kysymys kuuluu siis: Miksei juhlissakin voisi vain sanoa, että kakunpala ei nyt maistu, kiitos. No siksi, koska tämä maailma on nyt siinä pisteessä, että se on ihan sama sanotko siitä asiasta niin tai näin, kukaan ei sinua usko. Jos sinulle ei herkut maistu, olet joko laihdutuskuurilla tai fitnessurheilija. Sillä selvä. Usein tämä pitääkin paikkansa, koska yleinen ajatus on, että jos suhde ruokaan on terve, yksi kakunpala ei hetkauta sinua suuntaan tai toiseen. 

Kyllä meistä lähes jokainen on silti edes joskus elämässään istunut kahvipöydässä hammasta kiristellen, ettei vahingossakaan ottaisi AINAKAAN sitä toista palaa kakkua, koska ”se menee suusta suoraan kylkiin, hehheh”. Pöh sanon minä. Se menee kuulkaa suusta suoraan mahaan ja sieltä se pilkotaan verenkiertoon ja sieltä se käytetään energiaksi! Joten jos se on siitä yhdestä kakunpalasta kiinni, että olet tyytyväinen, niin ole hyvä ja syö se kakunpala! Jos sinun EI tee mieli sitä kakunpalaa - niin kuin hyvin helposti käy kun on jonkun aikaa syönyt ”terveellistä” ruokaa - niin älä nyt sitten mene sitä syömään! Näin yksinkertaista. ;)

Supervalmennuksella supertavoitteisiin!

Kaikki kunnia kuitenkin Jutalle ja hänen superdieeteilleen. Itsekin olen katsonut jokaisen jakson kerran jos toisenkin. Onhan se nimittäin ihanaa nähdä, kuinka ihmiset saavuttavat tavoitteensa ja samalla heidän kaikki vaivansa katoavat ja ilmekin jotenkin kirkastuu. Kitkerän maun siihenkin iloon tuo kuitenkin se, että todennäköisesti kukaan heistä ei olisi pystynyt samaan muutokseen ilman intensiivistä ulkopuolista tukea ja treenausta tai julkisen nöyryytyksen uhan tuomaa painetta. Harva nimittäin pystyy – tarkoitan siis onnistumaan tarkasti ohjelmoitujen kuurien avulla ilman apua ja seurantaa. Olihan heistäkin jokainen aloittanut useita kuureja aikaisemminkin. Kaikki epämiellyttävät dieetit ja ohjelmat on nimittäin helposti parissa viikossa unohdettu, tai vielä helpommin parissa kuukaudessa! Niin tai näin, sellaisessa ajassa ei vielä supertavoitteisiin päästä! 

Jos itsekuri olisi avain menestykseen... Ei se ole.

Entä kuinka monella meistä on varaa palkata PT treenaamaan meidän kanssa vähintään kerran viikossa ja kontrolloimaan meidän edistystä 6kk ajan? Se maksaa kokemattomankin pt:n kanssa noin 1500-2000 euroa puolelta vuodelta. Toki yhden kuukauden valmennuksen saisi muutamalla satasellakin, joten jos oikein haluaisi panostaa terveyteensä, se ei ehkä olisikaan mahdotonta. Tämä lisäksi pitäisi kuitenkin vielä maksaa salijäsenyys ja treenivaatteet… unohtamatta sitä, kuinka paljon rahaa menee päivittäiseen salaattipussiin! Sillä samalla rahallahan saisi karkkipussinkin! Ja pussillisella karkkia selviää kuitenkin syömättä vähintään puoli päivää, kun taas salaatilla jaksaa korkeintaan jokusen tunnin!! Ja jos sitä oikein alkaa miettiä, parilla tonnillahan saisi kuukauden löhöilyloman kanarialle! Eeeei kuulkaa, kyllä saa hyperdieetit jäädä! Missä se mun karkkipussi on hä?!

Totuushan on kuitenkin se, että ilman henkilökohtaista valmentajaa on pärjätty ennenkin, joten vaikka se kuinka on ”hip”, niin ei siihen sitä valmentajaa välttämättä tarvita. Kunhan tietää mitä tekee eikä lähde puskemaan sillä kuuluisalla tahdonvoimalla, koska siinä tapauksessa saakin sitten puskea niin monta kertaa kuin kallo kestää.

Kukkakaalienpunnitsijakansa

Täytyy kuitenkin vielä sanoa, että vaikka fitness-buumi persoonallisine valmentajineen jyllää, toivoisin niin kovin hartaasti, ettei yksikään PT tässä maassa neuvoisi ainakaan sitä 16-vuotiasta tyttöä punnitsemaan kukkakaalejaan! Samalla kuitenkin tiedän, että se tyttö tasan tarkkaan punnitsee sen kukkakaalin, jos ravinto-ohjelmassa lukee ”200g kasviksia ja 100g kanaa”. Ja niinhän siellä lukee. Eihän se tyttö voi tietää, että vaikka kukkakaalia söisi 10 kiloa päivässä, se ei siltikään kata kuin puolet lepopäivän energiantarpeesta ja se kaikki kuluisi siis silloinkin peruselintoimintojen pyörittämiseen - vaikkei kävisi kertaakaan salilla. Sama pätee lähes kaikkiin muihin kasviksiin. Ja pliis tämä EI tarkoita sitä, että pitäisi perustaa dieetti, jossa kakki muu on KIELLETTY paitsi se ihanan kevyt kukkakaali. Sekään ei kaikessa ihanuudessaan yksin riitä.

Josko siis voitaisiin yhteisellä päätöksellä lopettaa tämä hössöttäminen ja muuttaa suhtautumisemme ruokaan sellaiseksi, että kisakauden ulkopuolella (jota meillä tavis-urheilijoilla on koko vuosi), keskityttäisiin siihen, mitä me SAAMME ja mitä meidän jopa KANNATTAA syödä. Jätettäisiin samalla vihdoin ne kaikki kiellot ja kontrollit taakse!! Ehkä me silloin voisimme lopulta saada ne supertulokset!! Jos ei painossa ole tarvetta parantaa, niin ainakin sitten elämänlaadussa.