tiistai 18. huhtikuuta 2017

Määhän en herkuista luovu, ne on elämää!

Kyselin tuossa taannoin potilaaltani, että miten hän syö karkkia ja muuta herkkua. Kuulemma "Hyvin syö. Kaikki kelpaa ja paljon menee". 

Ihan loistovastaushan se siinä, ei sovi väittää vastaan. Jos joku oli huono, niin kysymys. Kysyin kuitenkin josko olisi ajatellut, että herkkuja kannattaisi vähentää, kun diabeteskin on niin huonolla hoidolla nyt. Ei ole kuulemma ajatellut, eikä aio vähentää. Ei ole niin pitkää elämää edessä, että viitsisi luopua kaikesta hyvästä vain elämän pitkittämisen takia.

No näin kai se on sitten ajateltava.

Vai onko sittenkään? Mitenkähän se oikeasti menee? En lähde väittämään vastaan, etteikö elämän laatu olisi tuhannesti tärkeämpää kuin sen pituus, jos oikeasti pitäisi vain jompi kumpi valita. Ajattelin vaan, että onko se karkki todella se asia, joka sen laadun tuo?





Vuosien varrella kokemusta on tullut monista tyyleistä hakea onnea ruoan avulla. Oon herkutellut karkilla, mutta oon myös herkutellut tosi hyvällä salaatilla. Kummanko jälkeen olen ollut onnellisempi ja kaikin puolin paremmalla mielellä? Sitä ei tarvitse edes kysyä. Kumpi on maistunut paremmalta? Varmaankin hetkensä kummallekin, mutta se pitää sanoa, että kyllä karkin maku hiipuu parin ensimmäisen jälkeen. Ei siitä hetkestä ainakaan elämänlaatua saa revittyä.

Miksi sitten stressi, väsymys, suru ja ilo pitääkin osoittaa itselleen herkuttelemalla huonoilla valinnoilla. Ehkä se on vain tapa tai jokin umpikuja, johon omat ajatukset aina tietyssä tunnetilassa johtaa. Silti väitän, että laatua saati pituutta nuo valinnat ei elämään tuo.

Kunpa saisin senkin diabeetikon oivaltamaan, kokeilemaan ja vielä lopuksi muistamaan, että hakisi kerta toisensa jälkeen tiensä ulos siitä umpikujasta ja näkisi miltä maailma voi sokkelon ulkopuolella näyttää.

Herkutellaan siis itsemme terveiksi!

Kevätaurinkoa!

- Jenni


Ps. Tekstailut ovat siirtyneet kuluneen vuoden aikana suurelta osin osoitteeseen www.elämäntapamuutos.fi. Sieltä löytyy ilmainen valmennus elämäntapamuutokseen. Käy tutustumassa, jollet ole vielä käynyt :)



torstai 11. helmikuuta 2016

Mitä lupauksille kuuluu?

Noniin, luitteko edellisen tekstini siitä, millaisia uudenvuoden lupauksia kannattaisi tehdä?

Lyhykäisyydessään olen siis sitä mieltä, että vain mieluisat ja miellyttävät lupaukset on tehty pidettäväksi. Meistä jokainen elää täällä nimittäin ihan omasta vapaasta tahdostaan ja meidän jokaisen perimmäinen tavoite on onnellisuus. Siksi emme tule pidemmän päälle toteuttamaan sellaisia lupauksia, joita joutuu pakottamaan tai joiden vuoksi joutuu kärsimään.

Raakakakkua!

Itse lupailin itselleni, että syön tänä vuonna (melkein) joka päivä palan raakakakkua. Ja arvatkaapas mitä, se on lähtenyt todella hyvin käyntiin! Tässä on tämän päiväinen herkkuterveysvälipalani:



Maistuis varmaan sullekin?! ;) On meinaan sairaan hyvää! Enkä jaksa syödä yhtään tätä palasta enempää! Nälkäkin on kakunpalan jälkeen poissa seuraavaan ateriaan saakka! 

Siis oikeasti! Minä, joka olen joskus aiemmassa elämässäni lapioinut pari pussia karkkia pääruoaksi ja paketillisen jäätelöä jälkkäriksi! (Tässä välissä on hyvä kiittää jatkuvia karkkilakkoja pitkästä yhteisestä taipaleestamme ja siitä, etten niiden ansiosta päätynyt koskaan kovin ylipainoiseksi.) Mutta voi autuus, viimeistään nyt voin heittää karkkilakot taakse, koska valitsisin raakakakun milloin tahansa karkin sijaan!

Ajattelin aluksi, että onhan tämä vähän pröystäilyä syödä joka päivä kakkua... Päätin kuitenkin kokeilla ja tein paikallisen raakakakku-kahvilan kanssa sopimuksen (kiitos Pure Hero), että haen sieltä joka viikko yhden kakun, maut vaihtelevat.

Yhdestä kakusta saa 12-16 palaa... Heh, tiedän mitä ajattelet: sinulle 12 palan kakussa on 1-4 palaa. Ehei kuule, tässä tapauksessa kakunpaloja on oikeastikin 12-16 kappaletta! Tai no, uskon että jos siitä riittää kaltaiselleni herkkupepulle 12-16 palaa, riittäisi sinullekin! Meillä syödäänkin kakku viikon aikana mieheni kanssa puoliksi. Nam.

Yhdelle palalle tulee näin hintaa vähemmän kuin karkkipussille. Niin ja kyllähän jotkut raaskivat ostaa vaikkapa askilliseen tupakkaa päivässä - siihen menisi vielä enemmän. Itselleni se rahareikä on nyt sitten raakakakku. Ja valitsisin siis edelleen koska tahansa mielummin palan raakakakkua, kuin pussillisen karkkia - saati sitten askillisen tupakkaa, hyi.


Valmennus-sivusto!

Lupailin myös kirjoitella useammin. Se ei ole vielä toteutunut, koska olen sen sijaan täyttänyt kaiken vapaa-aikani tekemällä tekstejä ja ohjelmia uudelle, täysin ilmaiselle nettivalmennus-sivustollemme. Sivusto on parhaillaan työn alla ja aukeaa mahdollisimman pian.

Jos onnistun niin kun haluaisin, sivustosta tulee todella laaja ja kattava valmennus, jossa on sekä ravinto- että treenivalmennus ja lisäksi mm. tekniikkavalmennusta sekä lääkärin neuvoja. Ja koko valmennus on siis täysin ilmainen. 

Jos haluat päästä mukaan sivuston testiryhmään tai kuulla ensimäisenä, kun sivusto aukeaa...

... Laita viestiä info(at)etmvalmennus.com tai
... Tykkää facessa sivusta elämäntapamuutos.fi tai
... Liity facessa ryhmään elämäntapamuutos


Noniin, palaan takaisin sorvin ääreen...
Hyvää pian alkavaa viikonloppua <3

Niin ja kertokaa, mitä niille teidän lupauksille kuuluu!?

- J


keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Mistä on toteutetut lupaukset tehty?





Nyt on sitten taas se aika vuodesta.

Ihan tosi. Ei jaksaisi enää. Ei jaksaisi enää ostaa uusia treenivaatteita ja liittyä kuntosalille jäseneksi! Ei jaksaisi enää irtisanoa jäsenyyttä helmi-maaliskuussa! Ei jaksaisi enää aloittaa yhtäkään herkkulakkoa! Ja ennen kaikkea - ei jaksaisi enää kertaakaan pettyä itseensä!!


Onko sitten helpompi olla lupaamatta mitään? On varmaankin. Helppoutta parempi päätös on silti luvata itselleen jotain, kun kalenteri kerran antaa siihen tilaisuuden. Mutta entä jos tänä vuonna ajateltaisiinkin toisin? Jos luvattaisiinkin tehdä itsemme hyväksi jotain hyvää, kivaa ja hauskaa? Luvataan jotain sellaista, joka on helppo pitää. Ja uskotaan, että se poikii jatkoon paljon lisää hyviä päätöksiä...


Kerron seuraavaksi omat neuvoni toteutettuja lupauksia varten, mutta ennen sitä, viimeisen vuodatukseni kunniaksi, kokoan aiempien tekstieni tärkeimmät ajatukset


Jos haluat onnistua pyrkimyksissäsi laihtua tai muuttaa elämäntapaasi, unohda heti kiellot, kärsimykset, karsimiset, ehdottomuus, rangaistus, itseinho ja epäusko!


Sen sijaan, mieti mitä kaikkea hyvää ja hyödyllistä VOIT itsellesi tehdä tai mitä voit valinnoillasi välittömästi saavuttaa! Luota siihen, että tämän asennemuutoksen avulla teet lopulta huomaamattasi sellaisia valintoja, jotka tekevät kieltämiset ja karsimiset tarpeettomiksi. Luota siihen, että voit saavuttaa tavoitteesi. Usko, että juuri sinun kehosi, elämäsi ja elämänlaatusi on jokaisen tekemäsi valinnan arvoinen. Ja toisaalta, usko että jokainen tekemäsi valinta vaikuttaa tavalla tai toisella itseesi, joten tunnista ja tunnusta valintasi seuraukset. Pyri valitsemaan pääasiassa hyviä asioita, niin saavutat tavoitteesi!


Jos sinulla on elämässäsi jokin hankaloittava asia (kipu, vika, vamma, sairaus, kiire, raha, lapset, anoppi, vuorotyö, voin keksiä jokaiselle jonkun), älä käytä sitä (teko)syynä kyvyttömyydellesi muuttua, vaan käytä sitä mielummin vaikkapa nimenomaisena syynä muuttaa kaikkea sitä, mitä PYSTYT muuttamaan. 

Eli ei näin: "Minulla on kilpirauhasen vajaatoiminta, joten en pysty laihtumaan" vaan näin "Minulla on kilpirauhasen vajaatoiminta, joten minun pitää syödä tosi terveellisesti ja liikkua päivittäin, jotta voin pysyä energisenä ja ihannepainoisena". 





Kas näin. Siitä muodostuu tie kohti tavoitteita ja se tie on hyvä kulkea. 


Seuraavaksi toivon, että jokainen tämän tekstin lukenut miettii vielä kerran, mitä on lupaamassa! Tässä tulee oma näkemykseni siitä, millaiset lupaukset on tehty pidettäväksi:



1. Ei kiitos kielloille.


Ethän yritä kieltää itseltäsi mitään sellaista, mistä pidät tai mihin olet tottunut?


"En syö enää karkkia. Syön karkkia vain kerran kuussa. Lopetan karkin syönnin."

Se on ihan sama miten päin sen sanot, se ei tule toteutumaan. Ihan totta. Jos rakastat herkuttelua, syömistä tai löhöilyä, et pysty käskemään itseäsi epämieluisaan muutokseen tai ottamaan itseäsi suoralta kädeltä "niskasta kiinni", vaikka kuinka haluaisitkin. Haaveissasi pystyt. Tosielämässä et. Tarkoitan, jos olet yksi meistä tavallisista ihmisistä, joilla ei ole raudanlujaa tahdonvoimaa tai tähdenkirkasta tavoitetta saavutettavanaan. Ja todennäköisesti olet yksi meistä, jos luet tällä hetkellä tätä tekstiä. Me tavikset emme pysty (tai oikeastaan sisimmässämme halua) tehdä epämieluisia asioita tai pitää vastenmielisiä lupauksia. Niinpä teot täytyy ensin tehdä mieluisiksi, ennen kuin voi olettaa toteuttavansa ne.


2. Kyllä kiitos positiivisuudelle.


Sisältäähän lupauksesi jotakin hyvää, jonka HALUAT tai VOIT vaivatta tehdä itsellesi, jotta sinulla olisi parempi olla?


"Lupaan syödä joka päivä salaatin. Lupaan syödä joka päivä edes pienen aamupalan. Lupaan juoda joka päivä pullollisen vettä. Lupaan liikkua joka päivä ainakin 10 askelkyykyn verran. Lupaan pestä joka aamu hampaani. Lupaan kävellä kerran viikossa rappuset ylös." Keksi omasi. Mitä hyvää sinun on helppo tehdä itsesi hyväksi? Mihin hyvään päätökseen sinun on helppo sitoutua? Luo itsellesi edellytykset onnistua!




Oletetaanpa että haluaisin lopettaa villasukkien käytön. Jos nyt lupaan itselleni, etten enää koskaan käytä villasukkia, tulen todennäköisesti laittamaan ne jalkaani viimeistään helmikuussa - lupauksistani huolimatta - koska pidän villasukista. Entä jos ajattelisinkin toisin? Entä jos nostaisin kotini lämpötilaa sen verran, että pystyn toteuttamaan toiveeni vaivatta ja lopettamaan villasukkien käytön ilman, että se tuntuu kärsimykseltä tai uhraukselta. Loisin siis itselleni positiivisten päätösten kautta edellytykset onnistua tavoitteessani. Mikä sinun elämäsi villasukka on, ja mitä päätöksiä voisit tehdä, jotta voisit onnistua siitä huolimatta, että pidät villasukista?



3. Ehdottomuuden sijaan armoa.


Kirjoitin edellä sanat "lupaan tehdä joka päivä" tarkoittaen oikeasti, että "pyrin tekemään lähes joka päivä, jos se vain on mahdollista". Fitfarmilaiset sanovat varmasti nyt, että "voi veljet mikä luuseri". Noh, minä sanon, että meidän tavallisten ihmisten elämä ei nyt kertakaikkiaan koskaan mene niin, että voisimme joka päivä toteuttaa kaikki suunnitelmamme. Eikä meillä ei-fitness-kisakausilaisilla ole edes mitään syytä elää joka päivä samojen sääntöjen mukaan. Kunhan (huom. Kunhan!) yhden päivän tekemättömyys ei tarkoita sinulle "epäonnistumista" tai sitä, että voit heittää hanskat tiskiin. Koska niin kauan, kun rukkaset pysyvät kädessä, tulee huominen päivä, jolloin voit tehdä paremmat valinnat kuin tänään.


Muistan muuten joskus muinoin tokaisseeni miehelleni, että "mitä järkeä on mennä suoraan salitreenin jälkeen syömään siipiä - siinähän mitätöi koko viikon treenit yhdellä istumalla!" Mieheni vastasi tähän: "Eikös se ole himpun verran parempi käydä salilla JA mennä siiville, kuin mennä VAIN siiville ja maata todennäköisesti loppu päivä kotona syöden jäätelöä jälkkäriksi. Varsinkin kun sinne siiville mennään vain kerran kuussa". Aaaah, totta. Viisas mies. Tyhmä nainen. Sillä kertaa siis. ;)


---


Elämä on upeita ahaa-elämyksiä varten. Toivottavasti tekstini herättävät sinussa jotakin ahaa-elämyksen poikasia. Ja toivottavasti maltat tänä vuonna luvata jotain sellaista, mitä ei tarvitse enää koskaan uudelleen luvata, koska sen toteuttaminen on sinulle vuoden kuluttua samanlainen itsestäänselvyys, kuin sukkien päälle pukeminen.






Tähän päättyy blogini tässä muodossa. Aion jatkaa kirjoittamista, mutta jatkossa kirjoitan vähemmän harkittuja (uskokaa tai älkää, kaikessa kaaottisuudessaan nämä tekstit ovat olleet jopa yliharkittuja) ja vähemmän pitkiä tekstejä, koska ainakaan omaan äitiyteeni ei näköjään mahdu enää harkittuja ja pitkiä tekstejä. Jatkossa pyrin siis kirjoittamaan useammin, mutta vähemmän. Ehkä jonkun vinkin tai ajatuksen, josta voisi olla jollekin lukijalle hyötyä. Ehkä joskus teen vielä pitkiä harkittuja tekstejäkin. Kuka tietää. Kiitos tähän astisista kaikille lukijoille.



Onnentäyteistä vuotta 2016 kaikille!

Uskokaa mahdollisuuksiinne vaikuttaa omaan elämäänne!
Joka päivä on pieniä ja suuria valintoja täynnä!

Jenni :)






perjantai 16. lokakuuta 2015

Miksi se on niin vaikeaa olla laiha?!





Olen pitänyt vähän luovaa taukoa. Sen aikana olen ollut raskaana, kerännyt massiiviset turvotukset (!! :D ), synnyttänyt ja todennut että kaikki kilot eivät olleetkaan turvotusta. Damn.

Samalla uskoni laihtumiseen ja lihomiseen liittyviin mielipiteisiini joutui koetukselle. Eikö se menekään niin, että terveysvaikutteisella ruoalla ja vähällä stressaamisella voi aina päätyä ihannepainoonsa ja pysyä siinä? Eikö sen pitänyt mennä niin, että ihminen pysyy normaalipainossa, jos syö terveellistä ruokaa aina kun on nälkä, mutta vain silloin kun on nälkä?

Itseasiassa uskon edelleen, että näin se menee, mutta entä kun on kokoajan nälkä? Entä kun mikään määrä salaattia, marjoja, smoothieita tai suolavettä normaalin ruoan lisänä ei poista nälkää? Entä kun kaapissa oleva suklaapatukka huutaa sun nimeä niin pitkään, että se lopulta päätyy sun suuhun? Entä kun on niin väsynyt, ettei jaksaisi nousta sohvalta edes jääkaapille? Entä kun väsymys ja tylsyys pakottaa hakemaan energiaa ruoasta, vaikka tietää ettei väsymys johdu energian, vaan aktiivisuuden puutteesta. Entä kun kävelylenkki tuntuu mahdottoman raskaalta ajatukselta? Ja suklaapatukan jälkeen se tuntuu vieläpä hukkaan heitetyltä ajalta, vaikkei se tietysti sitä olekaan. Entä kun kipujen vuoksi ei kykene yhtä raskaisiin urheilusuorituksiin kuin ennen? Mitä sitten tehdään?



Syitä ja tekosyitä, mutta ei ratkaisua.

Pääsin raskauden aikana toteamaan myös sen, etteivät kaikki tekosyyt ehkä olekaan ihan tuulesta temmattuja. Noh, totta puhuakseni en ole koskaan epäillytkään, etteikö esimerkiksi kilpirauhasen vajaatoiminta tai muut hormonitoiminnan muutokset vaikuttaisi laihtumiseen. Olen vain väittänyt, että kaikista vioista ja vaivoista huolimatta jokainen voi laihtua, kunhan suhteuttaa oman syömisensä siihen, kuinka paljon keho kuluttaa. Jokaisen täytyy vain löytää se oma tie, jolla pystyy hallitsemaan syömistään ja nauttimaan edes jonkinmoisesta liikkumisesta. Siksi tekosyyt eivät siis johda mihinkään, eikä niitä kannata turhaan viljellä. Niiden hokemisesta tulee vain itselle toivoton olo ja paha mieli. Mitään (muuta) hyötyä niistä ei ole.

Nyt kuitenkin raskauden aikana kävi niin, että jokainen ylimääräinen suupala ajautui suoraan lantiolleni. Ihan totta! Se on käsittämätöntä kuinka aineenvaihdunta voi mennä niin solmuun, että painoa kertyy kilo viikossa lisää, vaikkei söisi mielestään mitään väärin. Ja luulisi, että minä jos joku tietäisin, jos syön väärin.Nyt en voi millään syyttää edes sitä itsepetosta, josta joku rohkea kommentoija minua aiemmin syytti. Ta no sanottakoon ainakin, että olen syönyt aiemmassa elämässäni huomattavasti huonomminkin, mutta en ole koskaan saanut kerättyä noin paljon painoa.


Mikä neuvoksi?

Onneksi en sentään ruvennut lääkitsemään olematonta kilpirauhasen vajaatoimintaa vaan hyväksyin, että syy lihomiseen löytyy jostakin monimutkaisemmasta, eikä kaikkia ongelmia voi lääkitä pois. Hormonitoiminnan muutokset ja väsymyksen sekä kipujen aiheuttama passiivisuus vähensivät energian tarvetta, mutta vaikuttivat samalla psyykkeeseeni niin, että halusin syödä enemmän. Lopputuloksena vähemmän kulutusta ja enemmän energiaa. Ehkä elimistöni valmistautui imetykseen ja lisäsi varastorasvoja sitä varten? En tiedä, mutta elimistön antamat viestit ovat joka tapauksessa niin vahvoja, ettei elimistöä voi määräänsä enempää itsekurilla kurittaa. Tai no, ainakaan en näe sellaisessa elämässä mitään hohtoa.

Uskon, että oravanpyörästä olisi päässyt eroon keräämällä kokoon edes sen verran tahdonvoimaa, että olisi sitkeästi laittanut alkuun "ryhdistäytymis-ohjelmani" joka on esitelty aiemmissa teksteissäni . Tällä kertaa sekin määrä tahdonvoimaa oli kuitenkin liikaa vaadittu kaiken sen väsymyksen, nälän ja kipujen keskellä - varsinkin kun tiesin, että kyseessä on ohimenevä tila, jonka jälkeen voisin ryhdistäytyä vaivattomasti niin paljon kuin haluan.

Tiesin silti, että olisin voinut vielä hiukan petrata syömisen kanssa. Olisin voinut aktivoida aineenvaihduntaani lähtemällä joka päivä uimaan siitä huolimatta, että jo 50 metrin kävelymatka parkkipaikalta uimahallille kesti liitoskipujen vuoksi 5 minuuttia! Olisin voinut kieltäytyä pilkulleen jokaisesta ylimääräisestä suupalasta. Päätin kuitenkin, että raskauden aikana elämäniloni on tärkeämpää kuin muutama lisäkilo. Itseasiassa elämän aikana elämänilo on tärkeämpää kuin muutama lisäkilo! Siksi kävin uimassa vain joka toinen päivä ja söin jokusen palan suklaatakin aina silloin tällöin. Ehkä siinä sitten kuitenkin lopulta kävi niin, että pala suklaata oli jonain päivinä rivillinen. Ja ehkä joka toinen päivä oli jossain vaiheessa sittenkin joka viides päivä. Ehkä siksi lisäkiloja tuli. Jos en olisi ollut raskaana, olisin ehkä päättänyt toisin ja kerännyt jostain sen tarvittavan tahdonvoiman, koska synnytyksen tuomaa oikotietä onneen ei olisi luvassa.




Onneksi tuli synnytys. Neljän päivän aikana paino laski 15 kiloa! Se on aika paljon, kun ottaa huomioon että lapseni painoi syntyessään vain hiukan yli 2 kiloa. Jäljelle jäi silti riittävän monta tiputettavaa kiloa. Silti kertaakaan pienessä mielessäni ei käynyt, että ryhtyisin kaalikeittodieetille tai ostaisin yhtäkään pussia Cambridgea tai Nutrilettia. Oli vain löydettävä taas se tie, joka aikaansaa kyvyn hallita syömistä ja ilon liikkua. Itseasiassa synnytyksen jälkeen hormonitoiminnan muutokset palauttivat minut takaisin omalle tielleni, mieliteot ja nälkä hävisivät, tylsyys väistyi vauva-arjen kiireiden tieltä ja kivut poistuivat häiritsemästä liikkumistani.

Aina se ei ole näin yksinkertaista. Silloin täytyy etsiä joku toinen tie. Uskokaa silti, että se on jokaisella siellä jossain!! Se vain odottaa löytämistään! Löydä se!

Oikein ihanaa talven odotusta kaikille!

- Jenni



tiistai 28. huhtikuuta 2015

Miten saa itseään niskasta kiinni?



Kesä lähestyy taas kerran. Jeee! Blaah. Ristiriitaiset fiilikset. Kesäksi kuntoon-ohjelma piti aloittaa aikapäiviä sitten ja nyt taitaa olla jo liian myöhäistä, joten ihan sama. Niin onkin. Parempi jos menee vaan ostamaan paketillisen jätskiä ja miettii kesäkuntoa vasta huomenna.  ”Otan sitten huomenna itseäni niskasta kiinni ja lopetan jäätelön syönnin lopullisesti.” 
Huominen päivä sujuukin sitten kivasti ainakin iltapäivään saakka. Kauhea nälkä. Kotimatkalla on hyvä hetki pysähtyä lähikauppaan hakemaan pussillinen viinereitä. Ihan vaan varalle, jos sattuu tekemään mieli. Yhden viinerin voi syödä jo ennen kuin pääsee kotiin asti. Ei se haittaa. Otetaan itseä niskasta kiinni sitten huomenna.

No niin. Jokainen, joka on joskus yrittänyt laihduttaa, on kokenut joskus myös repsahtamisen. Suurin osa on kokenut niitä niin monta, ettei osaisi enää edes laskea niiden lukumäärää. Vaikkei olisi varsinaisesti repsahtanutkaan, mutta huomaisi itsessään tarpeen uudelle alulle, aloittaminen saattaa osoittautua yllättävän haastavaksi. Miten tästä suosta pääsee ylös? Jos ei ole motivaatiota, ei huvittaisi, ei jaksaisi… mutta silti haluaisi! Miten saa itseään niskasta kiinni, jotta voisi onnistua? Nyt päätin tehdä jotain erilaista ja paljastan oman metodini kohta kohdalta.




Hyvän vai pahan kautta voittoon?

Olen kuullut monien treenareiden hokevan sitä, että jokaisen täytyisi vain tehdä PÄÄTÖS, ja pysyä päätöksessään! Niin yksinkertaista! Sen jälkeen pitää ruoskia itseään itsekurin avulla! Pitää punnita jokainen suupala ja kokea syyllisyyttä kaikesta, minkä pistää suuhunsa! Pitää laittaa läskikuva jääkaapin oveen ja oppia vihaamaan itseään! Sitten voi joka kerta jääkaapille mennessään sanoa itselleen ”Mikä kamala läskikasa oletkaan, et ansaitse yhtään enempää ruokaa!”

Itse olen aivan päinvastaisen tien kannattaja. Mielestäni tässä maailmassa ei ole saavutettavissa koskaan mitään, jos luottaa ainoastaan itsekurin tai pakottamisen voimaan - varsinkaan jos päätöksessä pysyminen vaatii vielä itseinhoa tai elämän mukavuuksien poistamista. Meillä kaikilla on nimittäin läskeistä riippumatta oikeus onnellisiin päiviin ja tyytyväiseen elämään. Laihduttaminen ei ole mikään rangaistus, joka lihomisesta pitäisi kärsiä! Jos sinä itse et sitä ymmärrä, niin elimistösi laittaa sinut kyllä ymmärtämään, ja sen antamat viestit aikaansaavat repsahtamisen ennemmin tai myöhemmin! Se on siinä vaiheessa ihan sama, kuinka paljon olet yrittänyt itseäsi pakottaa.

Päätöksen tekeminen on siis vielä helppoa, mutta jos siinä pysyminen vaatii elimistöltäsi jotain sellaista, mikä on sen selviytymisen ja perustoimintojen vastaista, tulet todennäköisesti pettymään. Jos yrität elää liian pienellä energiamäärällä tai liikkua liian paljon saamaasi energiaan ja palautumisaikaan nähden, tulet pettymään lähes varmasti. Jos yrität samaan aikaan lopettaa vielä sokerikierteen kuin seinään, tarvitsisit vähän enemmän kuin tavanomaisen annoksen tahdonvoimaa päästäksesi siitä voittajana yli.


Entä jos ei saa itseään niskasta kiinni, vaikka haluaisi?

Oma menetelmäni perustuu siihen, että elimistölle annetaan ensin askel kerrallaan edellytykset onnistumiseen ja samalla totutellaan erilaiseen tapaan elää.  Lopullinen päätös tehdään vasta sitten, kun siihen ollaan valmiita. Näin ollen ohitetaan se vaihe, jossa itseä otetaan rajusti niskasta kiinni. Sen sijaan ryhdistäydytään pieni ojennus kerrallaan. Samalla opitaan se, ettei päätöksissään tarvitse mennä äärilaidasta toiseen tai repsahtaa totaalisesta kurinalaisuudesta vielä totaalisempaan välinpitämättömyyteen, vaan ajoittaisesta herkuttelusta huolimatta voi elää muilta osin terveysvaikutteista elämää.

Olet varmaankin huomannut, että esimerkiksi suursiivouksen aloittaminen on helpompaa virkeänä ja energisenä, kuin keskellä yötä sängystä herätettynä. Tämä menetelmä perustuu siis samaan asiaan. Elimistölle luodaan ensin ravitsemuksen, nesteytyksen ja aktivoinnin kautta sellainen tila, jossa on ylipäätään mahdollista tehdä päätös ja pysyä siinä. Samalla voi oppia monia sellaisia asioita, joita kannattaa ehdottomasti jatkaa vielä varsinaisen päätöksen jälkeenkin. Jos näistä muutoksista huolimatta ei ole vielä viikon tai kahdenkaan päästä valmis tekemään lopullista päätöstä, se ei ihan oikeastikaan haittaa, koska pelkästään näiden muutosten avulla voi kulkea tuloksia kohti päättämättä mitään muuta.

Tarkoitus on siis, että hyödylliset, mutta pienet muutokset tehdään askel kerrallaan siten, että huomenna ei tarvitse päättää mitään suurta tai ottaa itseään niskavilloista kiinni. Ensin päätetään ainoastaan yksi pieni juttu, jonka toteuttaminen ei vaadi kovin kummoisia taikatemppuja. Samalla unohdetaan kaikki muut päätökset. Seuraavana päivänä otetaan käyttöön vielä toinen juttu. Viikon tai parin jälkeen varsinaisen päätöksen tekeminen onnistuu kuin itsestään, koska olet jo totutellut parempiin tapoihin ja elimistölläsi on kaikki, mitä se tarvitsee, jotta sinä voisit pysyä päätöksessäsi – kunhan päätöksesi on maltillinen.





”Ryhdistäytymis-viikko”

Menetelmäni perustuu kolmeen vaiheeseen: 1) Alustus, 2) Päätöksen tekeminen ja 3) Päätöksessä pysyminen.

Nyt neuvon kohta kohdalta alustus- eli ryhdistäytymisvaiheen, jossa joka päivä otetaan käyttöön pieni, mutta erittäin hyödyllinen tapa. Samalla unohdetaan kaikki muu, eikä pyritäkään muuttamaan samana päivänä mitään muuta. Suosittelen hyödyntämään näitä tapoja myös ryhdistäytymis-viikon jälkeen.

Joka päivä otetaan siis käyttöön yksi uusi tapa. Halutessasi voit toki ottaa käyttöön kaksikin tapaa kerralla, mutta oikein toteutettuna menetelmä perustuu juuri lempeyteen ja helppouteen, eli ei ole tarkoituskaan, että ottaisi itseään niskasta kiinni heti ensimmäisenä päivänä. Varsinainen päätös tehdään vasta alustus-vaiheen jälkeen. Tarkoitus on, että toisena päivänä käytössä on kaksi uutta tapaa ja kolmantena päivänä kolme uutta tapaa. Halutessasi voit tehdä muutokset löyhemmälläkin aikataululla ja ottaa uuden tavan käyttöösi vaikkapa joka toinen tai joka kolmas päivä.


Päivä 1

Syö valtavan kokoinen salaatti.

Unohda siis kaikki muu. Syö herkkuja jos tekee mieli. Istu koko päivä sohvalla jos et jaksa muuta, mutta syö valtava salaatti. Kasviksia syömällä saat runsaasti vitamiineja, mineraaleja, nestettä ja lisäksi teet ruokavaliostasi emäksisempää, jolloin happamat ja epäterveelliset ruoat eivät ajan kanssa maistu enää yhtä hyviltä kuin ennen ja tunnet itsesi kylläisemmäksi. Humpuukia? Ehkä, mutta jostain syystä säännöllinen salaatin syöminen on paras keino, jonka avulla saa pidettyä ruokailunsa paremmin aisoissa. Jollet usko, niin voithan syödä salaattia vain siksi, että tiedät kaikkien asiantuntijoiden suosittelevan kasvisten syöntiä, joten ei siitä ainakaan mitään haittaa ole ;)

Minkä kokoinen on valtava salaatti? Aseta kämmenet yhteen kipoksi ja laita lautasellesi vähintään kolme tällaista kukkurallista kipollista salaattia.

Tee salaatista makuelämys, joka on kiva syödä! Lisää salaattiin monipuolisesti kaikkea mitä keksit. Tee siitä mehukkaampi lisäämällä myös hedelmää tai aurinkokuivattua tomaattia. Mausta hippusella suolaa, pippurilla, auringonkukan siemenillä tai pähkinärouheella. Lisää vielä loraus öljyä, jollet käytä salaattiin muuta rasvaa kuten avocadoa tai juustoa.


Päivä 2

Juo 10 lasillista tai 2 litraa suolattua vettä.

Unohda siis kaikki muut säännöt ja tavoitteet, mutta huolehdi toisena päivänä, että syöt valtavan salaatin ja juot 2 litraa vettä. Suolattu vesi on paras keino nesteyttää keho ja tuoda sille tarvittavia mineraaleja. Tiesithän jo, että suurin syy herkuttelunälälle, väsymykselle ja jaksamattomuudelle on nestehukka. Janon tunnetta et välttämättä huomaa ennen kuin elimistösi on jo hätätilassa. Älä siis kuvittele, että kehosi olisi nesteytetty, jos sinulla ei ole jano. Lisätietoja suolavedestä löydät tekstistäni "Ravitsemusohjeet onnistujille" 

OHJE: Laita litran pulloon hippu suolaa (noin ¼ - ½ teelusikallista).  Tähän tarkoitukseen sopii parhaiten ruususuola, koska se maistuu paljon miedommalta kuin tavallinen pöytäsuola ja sisältää natriumin lisäksi myös monia muita mineraaleja. Peitä suolan maku haluamallasi tavalla. Puolikkaan (aidon) sitruunan mehu on paras vaihtoehto, mutta vaikkapa pakastemarjat, appelsiinin mehu tai vesimelonin palat antavat riittävästi makua, jotta suola ei maistu veden seasta.

Ota tämä litran pullo mukaasi töihin tai kouluun ja juo esimerkiksi iso lasillinen joka kerta, kun käyt wc:ssa. Tai keksi oma rutiinisi. Kunhan pullo on tyhjä ennen kuin pääset kotiin. Juo loput vedet aterioiden yhteydessä tai illan aikana niin, että lasillisia tulee juotua päivän aikana vähintään 10.  Toisen vesilitran ei välttämättä tarvitse olla suolattua, kunhan se on ihan oikeaa vettä. Pepsimaxia ei lasketa vedeksi.


Päivä 3:

Syö monipuolinen aamupala

Jatka tänäänkin kahden edellisen ohjeen toteuttamista, mutta syö lisäksi monipuolinen aamupala. Olet varmaankin kuullut, että aamupala käynnistää aineenvaihduntasi ja antaa sinulle mahdollisuuden hallita syömisiäsi iltaan saakka. Jos aamulla ei ole nälkä, olet todennäköisesti syönyt illalla liikaa, tai aineenvaihduntasi on sammuksissa. Syö aamupala silti. Ehkä muutaman päivän kuluttua huomaat, ettet enää syö iltaisin niin paljoa ja oletkin aamulla nälkäinen. Jos aamupalasta tulee paha olo, syö nestemäinen aamupala eli tee esimerkiksi pirtelö. Joka tapauksessa, aamupala on tapa, johon voi tottua - ja siihen kannattaa tottua.

Mikä on monipuolinen aamupala? Mielestäni sellainen, josta löytyy kaikkia näistä:  1) marjoja, 2) proteiinia, 3) rasvaa ja 4) hidasta hiilihydraattia.

Oma esimerkkiehdotukseni on tällainen: Ainakin pari desiä marjoja ja saman verran maustamatonta jogurttia. Loraus oliiviöljyä sekoitettuna jogurtin sekaan. Tarvittaessa vähän hunajaa tai sitruunaa jogurtin maustamiseksi. Annoksen päälle vielä muutama murskattu pähkinä tai manteli, sekä ruokalusikallinen kaurahiutaleita.


Päivä 4

Toista, totuttele ja ota tavaksi

Tee kaikki edelliset ohjeet ja unohda kaikki muu. Älä yritä liikaa. Älä päätä vielä mitään ehdottomia sääntöjä. Jos haluat syödä litran jäätelöä, älä silti jätä edellistä kolmea kohtaa tekemättä. Opettele siis keinoja siihen, miten voisit ravita ja nesteyttää itsesi monipuolisesti riippumatta siitä, mitä muita valintoja päivän aikana teet.


Päivä 5

Tee 15 minuuttia jotain sellaista, josta tulee edes vähän hiki

Toteuta myös tänään kaikki edellisten päivien ohjeet ja unohda kaikki muut säännöt. Syö vaikka pizza jos oikeasti haluat. Tee siitä huolimatta edellisten ohjeiden lisäksi myös jotain sellaista, mistä tulee edes vähän hiki, mutta tee sitä vain 15 minuuttia.

Miksi niin vähän? Siksi, että huomaisit pystyväsi aktivoimaan itsesi ja saamaan aikaan tuloksia vain 15 minuutin päivittäisellä harjoittelulla. Jos jonakin päivänä myöhemmin haluat harjoitella enemmän, hyvä niin, mutta jatkossa tiedät että voit tarvittaessa liikkua vain 15 minuuttia ja olla siihen enemmän kuin tyytyväinen.

Liikkumisen merkitys ei jää harjoitteluhetkeen, vaan jo hyvin pieni määrä liikkumista vaikuttaa myös psykologisesti niin, että olet aktiivisempi, toimeliaampi ja teet ruokailun suhteen parempia valintoja. Tuntuuko vähäpätöiseltä humpuukilta? Sitä se ei ole.  Jotta tästä psykologisesta vaikutuksesta voisi olla hyötyä mahdollisimman paljon, liikuntasuoritus kannattaa tehdä madollisimman aikaisin, eli aamulla tai esimerkiksi heti työpäivän jälkeen. Jollet ehdi ennen iltaa, tee illalla.

Mitä voisi tehdä? Polkea pyörää. Mennä rappusia edestakaisin. Hyppiä, tanssia tai tehdä villasukkajumppa olohuoneen lattialla. Jollet keksi muuta mielekästä, tässä on oma yksinkertainen ohjeeni helppoon kotitreeniin ja sen voi tehdä vaikka joka päivä! Lihaskuntotreenistä on edellisiin vaihtoehtoihin verrattuna eniten myös terveydellistä hyötyä. Ennen lihaskuntotreeniä kannattaa hetki hypähdellä ja pyöritellä hartioita, jotta vältytään revähdyksiltä.

15 minuutin kotitreeni
Tee jokaista liikettä 10 toistoa tässä järjestyksessä.
Pidä tarvitsemasi määrä taukoja, mutta jatka yhteensä 15 minuuttia:

2. Vatsarutistus tai istumaannousu https://www.youtube.com/watch?v=1fbU_MkV7NE
3. Lantion nosto selinmaaten  https://www.youtube.com/watch?v=Ksfhhb8p2Xo
5. Selkäliike nelinkontin  https://www.youtube.com/watch?v=jg0rjtYJj34



Päivä 6

Lähde ulos 30 minuutiksi.

Laita sopivat vaatteet ja lenkkarit päälle. Ota avain mukaan ja lähde ovesta ulos. Älä mieti mitään muuta.  Älä mieti jaksatko lenkkeillä vai et. Mieti vain, jaksatko pukea vaatteet päälle ja lähteä ulos ovesta. Lähde kävelemään hitaasti. Jos tuntuu hyvältä, voit kävellä nopeammin. Jos tuntuu edelleen hyvältä, voit hölkätä. Jos tuntuu paremmalta, voit tehdä muutamia hyppyjä, loikkia tai ottaa laukka-askelia. Voit pysähtyä venyttelemään. Mene takaisin kotiin, kun 30 minuuttia on kulunut. Helppoa. Mitä muuta olisit tällä aikaa tehnyt? Olisiko se ollut tärkeämpää? Pilasiko tämä puolituntinen päiväsi? Kuluttiko se turhaa aikaa? Ei.


Päivä 7

Tee suunnitelmat seuraavalle viikolle.

Jatka vielä edellisiä ohjeita. Mieti olisitko valmis tekemään jotakin muita päätöksiä? Jos ongelmasi on ollut makealla herkuttelu, voisitko päättää aluksi, että olet joka toinen päivä ilman sitä? Voisitko korvata sen arkipäivinä esimerkiksi marjarahkalla tai hedelmäsalaatilla? Voisitko rajoittaa sen vain viikonlopuille? Tai joka toiselle viikonlopulle? Oli ongelmasi mikä tahansa, tee sellainen päätös, joka tuntuu omasta mielestäsi mielekkäältä, mutta riittävän helpolta. Mieluummin askel kerrallaan kohti tavoitetta, kuin ryminällä takaisin lähtöpisteeseen!

Jollet ole vielä valmis, jatka tämän viikon ohjelmalla vielä toinen viikko, äläkä päätä vielä mitään muuta. Jotkut tarvitsevat kolmannenkin viikon. Vaihtele päivien 5 ja 6 ohjetta vuoropäivin tai kelin mukaan. Tee ainakin jompikumpi aktivointiharjoitus joka päivä.

---

Toivottavasti tästä on sinulle apua. Aloita jo tänään! Ei tarvitse tehdä mitään muuta, kun syödä salaatti! Ihmeitä ei välttämättä saa aikaiseksi pelkän salaatin avulla, mutta ei se toisaalta ihmeitä vaadikaan! Sitä ei tarvitse jättää huomiselle! Asenne ratkaisee taas kerran.


- Jenni <3



tiistai 31. maaliskuuta 2015

Saako raskauden aikana laihduttaa?









Olen aikaisemmin kuulunut niihin naisiin, jotka melkein halveksivat raskauskiloja ja sitä heikkoutta, mikä naisen pään sisältä löytyy, kun hän syö itseensä kymmenittäin lisäkiloja raskauden aikana. ”Mää saan nyt syödä kahden edestä, joten otan vielä toisen palan kakkua, ehheh.” ”Mulla on sitä paitsi kilpirauhasen vajaatoiminta ja läskigeeni, joten en voi sille mitään, niitä raskauskiloja vaan tulee.”

Sitten tuli se päivä, kun tulin itse raskaaksi ja löysin itseni neuvolasta kysymästä, josko voitaisiin tarkistaa kilpirauhasarvot, koska painoa tulee lisää vaikken söisi mitään. Hah! Olisin varmaan nauranut itseni pihalle sieltä vastaanotolta! ”Olet lihonut vaikket ole syönyt mitään?!!” Huutonaurua. Mieleeni tuli yksi potilaani, joka väitti lihoneensa 140 kiloiseksi, vaikkei pysty herkän mahansa vuoksi syömään mitään muuta kuin vauvan pilttisoseita. ”Jestas. Miten vauvat pysyy niin pieninä?!!”

Nyt viimeistään ymmärsin, että tilanteen tullen jokainen meistä keksii kieltämis- ja puolustusreaktiota selittääkseen itselleen selittämättömän ja ulkoistaakseen tilanteen sellaiseksi, ettei joudu kaiken tuskan päälle vielä elämään itsesyytösten keskellä tietämättä mitä tehdä. Jos olisin tuossa alkuraskauden vaiheessa alkanut potemaan kilojani ja syyttämään niistä vielä itseäni, olisin varmasti tullut hulluksi. Sainhan sentään kunnon itkukohtauksen jo siitä, kun Ranska taisteli itselleen pronssia hiihtokisoissa. Noh, mieheni on ainakin saanut hyvät naurut hormoniviidakostani.

Puolustukseni sanottakoon kuitenkin, että söin kyllä karkeasti ottaen aivan samanlailla kuin ennenkin, eli valtavasti kasviksia ja tavallista ruokaa. En syönyt yhtäkään karkkia, ehkä jokusen kakunpalan kyläillessä. Niin olen tehnyt ennenkin enkä silti ole lihonut. Ei ollut siis ihme, etten heti ymmärtänyt mistä on kyse ja tilanteen ulkoistus tuntui ainoalta vaihtoehdolta - jopa minulle, joka olen täällä suu vaahdossa paasannut tekosyistä ja niiden toimimattomuudesta ongelmien ratkaisemisessa.




Ongelman sisäistys

Kun lopulta suostuin päästämään irti siitä ajatuksesta, että voisin ulkoistaa ongelmani kilpirauhaselle, raskaudelle tai läskigeenille (joka sekin minussa varmasti on), päätin tarkistaa miten oikeasti syön.

Huomasin, että nälän tunteeni oli kasvanut alkuraskauden (tai ehkä vain väsymyksen) vuoksi aivan tähtitieteellisille tasoille. Söin suurempia annoksia kuin mieheni, joka urheilee päivittäin pari tuntia ja on jo lähtökohtaisesti 20cm itseäni pidempi! Eli vaikka se syömäni ruoka kuinka olikin tavallista ja terveellistä ruokaa, sitä oli LIIKAA!

Toisekseen, olin napostellut välipaloja pahoinvointiini ja väsymykseeni pitkin päivää. En karkkia tai pullaa, vaan päärynöitä, viinirypäleitä ja näkkileipiä. Eli kyllä, terveellisiä ruokiakin napostelemalla voi näköjään kerryttää huomaamattaan ylimääräisiä kaloreita...  ja näin ollen aikaisempi opetukseni ”napostelu on turmiollisin asia mitä voit ruokavaliollesi tehdä” osoittautui taas oikeaksi.  

Huomasin myös syöneeni herkkuja tavallista löyhemmällä otteella. Yleensä jätän nimittäin kakunpalatkin aina kyläillessä ottamatta, jos minun ei tee niitä mieli. Nyt otin suuhuni jokaisen vastaan tulleen kakunpalan mieliteoistani huolimatta. Jos anoppi, äiti ja jokainen kaveri tarjoaa aina kakkua, sitä tulee syötyä yllättävän paljon, jos ei koskaan sano ei.

Asiaa ei auttanut se, että yltiöpäisen väsymykseni vuoksi sohvaamme alkoi ilmestyä äärirajojeni mukaiset painaumat. En jaksanut poistua siitä muuten kuin hakeakseni ruokaa. Oikeasti, onko joku muu ehtinyt katsomaan yhdeksän (!) tuotantokautta ”How I met your mother” sarjaa reilussa kuukaudessa??!! Joka tapauksessa, nyt tiedän senkin, että alkuraskauden aikainen väsymys ei ole mitään tavallista väsymystä. Ainakin omalla kohdallani se oli jotain ihan muuta. Ja voin sanoa, etten enää koskaan raskausajan ulkopuolella aio väittää olevani väsynyt!

Kaikkinensa ei siis ole ihme, että kiloja kertyi enemmän kuin olin suunnitellut. Aineenvaihduntani hidastui passiivisuuteni vuoksi pohjalukemiin. Näin ollen olisin tarvinnut tupla-annosten sijaan puolikkaita annoksia ja jokainen syömäni kakunpala siirtyi suoraan suusta täyttämään reisiäni. 




Eli oon mikä oon, enkä muuksi muutu?

Olisin voinut tyytyä siihen. Minulla on nälkä joten syön. Olen väsynyt joten napostelen saadakseni itseni virkeämmäksi. Olen raskaana joten saan syödä tupla-annoksia ja kakunpalasia.  En jaksa tehdä mitään joten makaan sohvalla. 

Päätin toisin.

Apunani tässä päätöksessä toimi toki sekin, että alkuraskauden ohittumisen jälkeen väsymys ja nälkä helpottivat aivan toisenlaisiin mittasuhteisiin, joten niitä oli helpompi vastustaa. Aloin kuitenkin huolehtia siitä, että syön kunnollisia aterioita säännöllisin välein ja jätän napostelun kokonaan pois. Kasvatan annoskokoa vain lisäämällä kasviksia ja jätän samalla muun ruoan määrällisesti vähäisemmäksi. Alan liikkua päivittäin edes sen verran, että käyn kävelyllä tai uimassa, vaikka raskaus estääkin omalla kohdallani esimerkiksi crossfitin ja combatin harrastamisen.

Päätin myös, etten halua ”myrkyttää” lastani sokerilla tai lisäaineilla. Kyllä vain! Sori, olen niitä hörhöjä jotka uskovat että aikuisen (saati lasten) ei tarvitse saada sokeria tai lisäaineita pysyäkseen tyytyväisenä, vaan päinvastoin niitä kannattaa ainakin suurissa määrin välttää, koska kukaan ei tiedä mitä haittoja niistä lopulta pitkällä tähtäimellä on. Lyhyen tähtäimen vaikutuksethan huomaan itsessäni väsymyksenä, huonona olona, turvotuksena ja syömisen hallinnan heikkenemisenä, mutta mitä se tekee mahassani möyrivälle vauvalle? Sitä en tiedä enkä halua testata.

Tein siis nämä muutokset ja kirjoitin parin viikon ajan kaikki syömäni ruoat ylös - en keittiövaa’an tai kaloritaulukoiden avulla, vaan ihan yksinkertaisina ruoka-aineina. (Pahoittelut fitfarmille, en usko teidän punnitsemis-hölynpölyyn.) Huomasin, että kasvavasta mahastani huolimatta painoni jäi koko täksi seuranta-ajaksi täysin samoihin lukemiin, tai jopa laski hiukan. Äh, siinä meni teoriani kilpirauhasen vajaatoiminnasta! Tai noh, mistä sitä tietää, kun en ole vielä käynyt testeissä. Ehkä pääsenkin vielä ylittämään aitaa vähän matalammalta, jos joku muukin hoidettava syy painonousulle löytyy ;)




Eli saako raskauden aikana laihduttaa?

Yleisestihän sanotaan että ei. Raskauden aikana ei saa laihduttaa. Tämä johtuu siitä, että suurin osa väestöstä mieltää laihduttamisen kituuttamiseksi, kaalikeittodieeteiksi ja pussiruokakuureiksi. Noh, jos olet lukenut aikaisempia tekstejäni, tiedät että mielestäni mitään näistä menetelmistä ei pitäisi käyttää raskauden ulkopuolellakaan. Jos kuuri ei ole turvallinen kasvavalle vauvallesi, miksi se olisi turvallinen sinulle itsellesi?! Kysyn vaan!

Jos puolestaan laihduttaminen mielletään säännölliseksi ateriarytmiksi, valtavan kasvismäärän syömiseksi, hyvien rasvojen ja proteiinien suosimiseksi, sekä epäterveellisten herkkujen välttämiseksi… sen todellakin saa tehdä raskauden aikana! Itse asiassa silloin mikään aika elämästä ei voi olla parempaa aika laihduttaa! Jos pudotettavaa on paljon tai olet tottunut syömään epäterveellisesti, paino saattaa hyvinkin laskea siitä huolimatta, että vatsasi sisälle kasvaa neljäkiloinen elämä. Eikä se silti tarkoita sitä, etteikö vauva saisi riittävästi rakennusaineita ja energiaa.

Eli syömällä monipuolista, terveysvaikutteista ruokaa ja jättämällä sokerit ja teolliset tuotteet vähemmälle, takaat että olet tehnyt kaiken voitavasi, jotta vauvasi elimistö voisi saada parhaat mahdollisuudet kehittyä terveeksi lapseksi ja aikuiseksi. Samalla pidät omasta kehostasi huolta. Kuulostaako hörhöilyltä? Sitä se ehkä onkin, mutta pidän siitä kiinni, koska plussat voittavat mahdolliset miinukset 100-0.

Joka tapauksessa, olit sitten raskaana tai et, muistatahan huomioida mahdollisuutesi vaikuttaa!

---

Viimeistä jakautumatonta kesälomaa odotellessa,


Jenni :)